Blues ja Jokerit laulukuoroon – Pelicans-JYP finaaliparina
Pelicansin hallinta palkittiin ottelusarjan neljännellä voitolla ja voiton tuomalla finaalipaikalla. Maalit lahtelaisille 2-1. Pelicansin meni toisen erän alussa jo 2-0-johtoon. Maalit teki puolustaja Joonas Järvinen. Blues sai toisen erän lopussa vielä kavennuksen, kun nuori Joonas Ikonen sai rangaistuslaukauksen eikä epäonnistunut.
Kolmannessa erässä Pelicans piti Bluesin aisoissa, ja niin lahtelaiset etenivät historiansa ensimmäistä kertaa finaalipeleihin. Ottelun parhaana palkittiin kahden maalin mies Joonas Järvinen.
Toisessa välieräparissa JYP varmisti myös finaalipaikan kaatamalla Jokerit jatkoajalla 3-2.
Jokerit aloitti maalinteon ensimmäisen erän alussa, kun Ossi Väänänen onnistui erän alkuun. JYP hallitsi erää ja onnistui erän lopulla kahdesti maalinteossa. Maalit Ossi Louhivaaralle ja Tuomas Pihlmanille. Toisessa erässä Jokerien onnistui kaventamaan 2-2:een. Maali merkittiin Nichlas Hardtille. Jokereilla oli myös paikkansa johtomaaliin, mutta Teemu Pulkkinen epäonnistui rangaistuslaukauksessa.
Kolmas erä oli maaliton, ja edettiin jatkoerää. Ottelun ratkaisu syntyi heti ensimmäisen jatkoerän alussa ajassa 63.17 maalintekijänä Mikko Viitanen. Näin JYP voitti ottelusarjan voitoin 4-1, ja etenee finaaliin Pelicansin pariksi.
Ottelun parhaana palkittiin voittomaalin iskenyt Viitanen.
Keskiviikon otteluiden lopputulokset:
JYP-Jokerit 3-2 ja (otteluvoitot 4-1 JYP finaaliin, Jokerit pronssiotteluun)
Pelicans-Blues 2-1 (otteluvoitot 4-1, Pelicans finaaliin, Blues pronssiotteluun)
Finaalit alkavat maanantaina 16.4. Lahdesta paras seitsemästä -sarjana. Pronssiottelu pelataan keskiviikkona 18.4.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!