Valtteri Filppula kantaa vastuuta Detroitissa – Datsjuk, Bertuzzi ja Lidström yhä poissa
Valtteri Filppulalta odotetaan yhä enemmän, kun joukkueen nimimiehiä on yhä poissa kokoonpanosta myös keskiviikkoyön ottelusta Los Angeles Kingsiä vastaan.
Filppula jatkanee Detroitin ykkösketjussa Henrik Zetterbergin ja Jiri Hudlerin kanssa. Vastuu tarkoittaa myös sitä, että pisteitä odotetaan. Filppula pelaa myös ykkösylivoimaa. Filppula on tehnyt seitsemän (3+4) tehopistettä viidessä viimeisessä ottelussa.
Pavel Datsjuk, yksi NHL:n parhaista kahden suunnan hyökkääjistä, on palannut jääharjoituksiin, mutta ihan vielä hän ei ole pelikunnossa.
– Oloni tuntuu paremmalta, paljon paremmalta, mutta se oli vasta pieni askel. Nyt tilannetta katsotaan päivittäin, Datsjuk kertoi Detroit Free Pressille.
Hyviä uutisia kuuluu maalin suulta. Kolme edellistä peliä missanut huippuvahti Jimmy Howard palaa maalin suulle Kaliforniassa.
Detroitin päävalmentaja Mike Babcockin mukaan pelin olevan yleisesti hyvällä tasolla, mutta manaa liikoja virheitä, joihin ei Detroitillakaan ole varaa.
– Olemme pelanneet tarpeeksi kovaa, mutta olemme tehneet muutamia virheitä. Me emme tee itse tarpeeksi maaleja, jotta meillä olisi varaa niin moniin virheisiin, Babcock kertoi NHL.com:lle.
– Alivoimapeli ei ole ollut tarpeeksi hyvää, mutta ylivoima on ollut parasta kuukausiin, Babcock jakaa kiitosta Filppulalle ja kumppaneille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!