Raimo Summanen on palannut huipulle – ylivoimaisella tavalla konferenssifinaaliin
Avangard Omsk varmisti ensimmäisenä joukkueena paikan tämän kauden konferenssifinaaliin KHL:ssä.
Raimo Summasen miehistö ei antanut käytännössä mitään mahdollisuuksia Metallurg Magnitogorskille, joka hävisi torstaina maalein 3-2 jatkoajalla. Omsk marssi jatkoon otteluvoitoin 4-1, mikä ei jätä selittelyille sijaa: Summanen on palannut huipulle.
Summasen Omsk on pelannut samalla mestarikandidaatiksi samaan joukkoon Pietarin SKA:n ja Traktor Tsheljabinskin kanssa. Summanen näkee kolme asiaa, jotka taittoivat Metallurgin selkärangan.
”Saimme levätä ja se oli meidän etu”
– Haluan sanoa kolme asiaa. Ensinnäkin aloitimme tämän sarjan hyvistä asemista, kun voitimme pudotuspelien ensimmäisen kierroksen neljässä pelissä, mutta vastustaja joutui pelaamaan kaikki seitsemän ottelua. Saimme levätä ja se oli meidän etu, Summanen sanoi pressitilaisuudessa. – Toiseksi melkein kaikki pelaajamme olivat terveitä, mutta Magnitogorskilla oli loukkaantuneita – se oli meidän toinen etumme. Kolmanneksi haluan kiittää joukkuettamme, he olivat erottamattomia ja pelasivat joukkueena. Olen ylpeä joukkueeni pelistä, kaverit tekivät hienoa työtä. Itäisen konferenssin toisessa välieräparissa Ak Bars Kazan otti 2-1-pakkovoiton jatkoajalla Traktor Tsheljabinskista, joka johtaa edelleen ottelusarjaa 3-2. Erikoiskampanja SuomiKiekko-sivuston lukijoille: Tarjoamme ”Maailmanmestarit 2011” Tupla-DVD:n kaikille Unibetin uusille asiakkaille ILMAISEKSI! Samalla sinä kuittaat jopa 100 euron bonuksen! Osallistu kampanjaan ja lue tarkemmat ohjeet täältä!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
Avangard Omsk varmisti ensimmäisenä joukkueena paikan tämän kauden konferenssifinaaliin KHL:ssä.
Raimo Summasen miehistö ei antanut käytännössä mitään mahdollisuuksia Metallurg Magnitogorskille, joka hävisi torstaina maalein 3-2 jatkoajalla. Omsk marssi jatkoon otteluvoitoin 4-1, mikä ei jätä selittelyille sijaa: Summanen on palannut huipulle.
Summasen Omsk on pelannut samalla mestarikandidaatiksi samaan joukkoon Pietarin SKA:n ja Traktor Tsheljabinskin kanssa. Summanen näkee kolme asiaa, jotka taittoivat Metallurgin selkärangan.