HIFK metsästää tiistaina pisteitä Tampereelta Tapparan vieraana. HIFK on ollut hyvässä lennossa viime aikoina. Joukkue on kymmenen ottelun kuntopuntarissa SM-liigan paras joukkue 20 pisteellä.

– Meidän paketti alkaa olemaan aika hyvässä kunnossa, siinä ei mitään sopeutumista tarvinnut. Sen kun hyppäs mukaan jo valmiiseen remmiin. Kokonaisuus ratkaisee, mutta se meidän oma tekeminen, jokaisen valmius pelata ja sitten siihen meidän erikoistilannemausteet päälle, niin eiköhän se sillä tule tulosta, viikonloppuna parin viikon huilitauolta kehiin palannut HIFK:n luottosentteri Petteri Wirtanen kertoo HIFK:n nettisivuilla.

Tapparalla on vielä ohut oljenkorsi pudotuspeleihin. Playoffviiva on kahden pisteen päässä Risto Dufvan suojateilta.

– Tiedetään, että siellä on tiukka joukkue vastassa ja tunnetaan dufvalainen, taisteleva jääkiekko ja siellä pitää olla valmis kamppailemaan, Wirtanen lisää.

HIFK:lta ottelusta sivussa pitkä liuta pelaajia. Nimimiehistä Janne Pesosen ja Mikael Granlundin poissaolojen syyksi ilmoitetaan kuume. Muita poissaolijoita ovat mm. Ilari Melart, Jan Lundell ja loppukauden sivussa oleva Juuso Riksman.

Tappara jatkaa samoilla ketjukokoonpanoilla kuin edellisessä ottelussa. Maalia vartioi Juha Metsola. Pitkäaikaispotilaina mm. Aleksander Barkov Jr., Tommi Kovanen ja Tuomas Vänttinen.