Erikoishaastattelussa TPS:n Ville Vahalahti – "TPS oli ykkösvaihtoehto jatkamisen kannalta"
SuomiKiekko.com-sivuston erikoishaastattelussa kokenut TPS-hyökkääjä Ville Vahalahti.
Vahalahden kanssa pureudutaan sopimuskuvioihin, TPS:n pelitapaan ja Vahalahden omaan kehittymiseen.
Ville Vahalahti, millainen päätös oli tehdä jatkosopimus ensi kaudeksi TPS:ään? Mietitkö missään vaiheessa mitään vaihtoehtoja?
Tepsi oli ykkösvaihtoehto jatkamisen kannalta. Mikäs täällä pelatessa. Tietää kaikki rutiinit, ja perhe ja ystävät ovat samassa kaupungissa, niin valinta oli yksinkertainen.
Perheen tilanne on sellainen, että olisi voinut vaikka lähteä kokeilemaan ulkomaille, mutta mitään sellaista juttua ei tullut vastaan, mikä olisi herättänyt kiinnostusta kunnolla. Tein vuoden sopimuksen, että siinä on molempien etu mielessä, ja vuoden päästä voidaan katsoa taas missä mennään.
TPS:n kausi on ollut ailahteleva, mikä on ollut vaikeinta omassa pelissänne?
Pelitapa oli aika uusi juttu, siihen meni oma aikansa toteuttaa sitä ja vieläkin tulee vähän vastaan, että tietyt jutut eivät tule selkäytimestä – koska on paikka purkaa ja koska halutaan pitää kiekkoa. Se raja on häilyvä ja siitä välillä maksetaan pisteitäkin. Pelitapa on työllistänyt pelaajia enemmänkin, mutta se on ollut ihan odotettuakin ja tiedetty mitä sieltä tulee.
Millä tavalla mielestäsi olet kehittynyt pelaajana?
Kokonaisvaltaisesti olen kehittynyt. Kokemusta kun tulee, niin siitä saa sellaista rutiinia. Sen lisäksi pitää olla halua kehittyä. Vaikka olen kuitenkin jo aika vanha kaveri, niin minulla on halua kehittyä. Sitten kun se loppuu niin on aika heivata nämä touhut.
Kokemuksen myötä tulee tietty rauhallisuus kentälläkin, ei ihan joka paikasta hätkähdä ja rupea sähläämään. Pienet asiat kehittyvät vuosien saatossa.
Tähän kauteen minulla oli vaikeat lähtökohdat, kun oli iso loukkaantuminen viime kaudella. Tilanne vähän arvelutti ja mietitytti, mutta sain kuntoutettua reiden todella hyvin. Ensi kesäksi on vielä kehittämistä, että sen saa toimimaan vielä paremmin, kun ei se ihan täydessä kunnossa ollut kauteen lähdettäessä. Kauden aikana reisi ei ole ollenkaan vaivannut. Yhden pelin jätin varotoimena väliin, kun oli nivunen kipeä, mutta ei sen vakavampaa.
Mitkä ovat TPS:n aseet, millä hoidatte playoff-paikan itsellenne?
Aika kulunut fraasi, mutta sitä omaa peliä pitäisi pelata. Meillä tammikuu oli tosi synkkä, varsinkin alkupuoli. Pelattiin hyvin ja hallittiin pelejä, mutta ei tullut pisteitä. Jos pystytään pelaamaan peliä haluamallamme tavalla ja tekemään enemmän maaleja, saadaan pisteitäkin enemmän kotiin.
Maalivahtipeli on toiminut tosi hyvin viime otteluissa. Se on ollut positiivinen asia ja luottavaisin mielin voidaan mennä eteenpäin.
Kotipelit ovat olleet heikompia kuin vieraspelit, mistä se mielestäsi johtuu?
Kaudessa on ollut sellaisia putkia; ensiksi viiden-kuuden kotiottelun voittoputki, sitten tuli turpaan viisi-kuusi kotona ja sitten vieraissa voitettiin saman verran. On ollut enemmän sattuman kauppaa, ei näe siinä sen ihmeempää.
Pidätkö vanhan ketkukaverisi Jokerien Ilari Filppulan kanssa yhteyksiä kauden aikana?
Silloin tällöin pidetään vähän yhteyttä, aina kun joku tietty paikka tulee. Tietenkin, kun kaveri on toisessa kaupungissa, niin vähemmän kauden aikana. Kesäaikana enemmän tulee käytyä ehkä jossain.
Kaukalossa annetaan vähän kovemmin, kun on tuttu mies vastassa. Annetaan pari pohkeille. Tietää vähän miten kaveri kurvailee, niin voi ennakoida liikkeitä.
Haastattelu: Kai Lintinen
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?