Lukko-puolustaja Richard Lintner: Meillä on tarpeeksi laatua ja määrää
Rauman Lukon tähtipuolustaja Richard Lintner oli hyvillään joukkueensa lauantaisesta taistelusta Helsingissä, josta kotiinviemisinä Jokereita vastaan oli yksi piste.
– Olimme lähellä saada kaksi pistettä tänään. Pelasimme hyvän pelin, ja maalivahti Simon Nielsen oli erittäin hyvä. On aina vaikea pelata pelit peräkkäisinä päivinä. Tiedän, että Jokeritkin pelasi, mutta varsinkin kun toinen peli on vieraissa, niin se on hankalaa, Lintner luonnehti ottelun jälkeen SuomiKiekko.com-sivustolle.
Puolustaja toivoo, että kamppailu Jokereita vastaan oli jälleen yksi pala oppimisprosessia.
– Toivottavasti opimme virheistä mitä teimme, ja pystymme parantamaan edelleen asioita joissa onnistuimme, että voimme tulla vahvemmiksi joka pelissä loppukaudella. Näin pärjäämme playoffeissa, Lintner tietää.
Kokonaisuutena Lukko-pakki näkee raumalaismiehistössä potentiaalia tällä kaudella korkealle.
– Meillä on hyvä syvyys joukkueessa. Jokaiseen paikkaan meillä on tarpeeksi laatua ja määrää. Pohjusta, jolle rakentaa on hyvä. Olemme valmistautuneet viime kuukaudet todella hyvin, joten uskon että teemme hyvää tulosta tulevissa pelissä. Lintner laskeskelee.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt