Ari Sulander: Saatan palata Suomeen valmentamaan
Elävä maalivahtilegenda Ari Sulander on sveitsiläismedian mukaan lopettamassa ansiokasta pelaajauraansa kuluvaan kauteen. Alppimaan lehdistön tiedot kertovat, ettei ZSC Lions enää halua pidentää suomalaisen kesällä katkolla olevaa kontrahtia.
Veskari itse ei vielä vahvista asiaa, vaikka pitääkin sitä yhtenä vaihtoehtona.
– En vielä ole luopunut ajatuksesta pidentää sopimustani maalivahtina. Käymme aiheesta yhä keskusteluja. Olen avoin kaikelle, oli kyse sitten pelaamisesta tai valmentamisesta, 43-vuotias torjuja kommentoi tilannettaan Sportinformationille.
Sulander vahvistaa, ettei hänellä vielä ole tarjouksia muilta seuroilta, muttei sulje myöskään pois vaihtoehtoa muuttaa takaisin kotimaahan.
– En sulje mitään vaihtoehtoa pois. Saatan myös palata takaisin Suomeen valmentajaksi, Sulander ilmoittaa.
Sulander on edustanut Sveitsin A-liigan ZSC Lionsia jo vuodesta 1998 alkaen ja hän on myös ehtinyt tänä aikana saada Sveitsin kansalaisuuden. Sveitsissä hän on päässyt kolmesti juhlimaan mestaruutta ja lisäksi kaudella 2008-2009 Mestarien liigan voittoa.
Leijonien maalilla suurin saavutus oli vuoden 1995 maailmanmestaruus.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!