USA:n kiitospäivän jälkeinen vapaapäivä ei ollut sitä NHL:ssa, jossa pelattiin kiireinen 13 ottelun kierros. Suomalaisittain päivä sujui hienosti neljän pelaajan heilutettua maaliverkkoa. Veräjänvartijoiden kannalta menestys ei ollut yhtä hyvää, sillä kaikki kolme suomalaisvahtia poistuivat kaukalosta tappio niskassaan.

Ainoana suomalaisena voittomaalin nimiinsä sai Sami Salo, jonka Vancouver Canucks kukisti Phoenix Coyotesin vieraissa 5-0. Veteraanipakin kuuluisa lämäri puhui toisen erän alussa vieden Vancouverin 1-0 -johtoon.

Kolmannen peräkkäisen voiton ottaneen Vancouverin hahmoja olivat sentteri Ryan Kesler ja maalivahti Cory Schneider. Kesler (1+1) iski itse 2-0 -lukemat ja syötti Canucksin kolmannen maalin vain reilut kaksi minuuttia Salon kauden viidennen osuman jälkeen. Schneiderille nollapeli oli toinen peräkkäinen.

Viidennen kerran tällä kaudella verkkoa heiluttanut Valtteri Filppula teki myös 1-0 -maalin Detroit Red Wingsin katkaistua Boston Bruinsin 10 ottelun voittoputken. Henrik Zetterbergin syötöstä osunut Filppula ja vahvavireinen Pavel Datsyuk veivät osumillaan Detroitin johtoon, mutta Boston nousi molemmilla kerroilla tasoihin.

Detroit voitti lopulta rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 3-2. Neljännen peräkkäisen täyden pistepotin napanneen Red Wingsin pelaajista rankkarikisassa osuivat Datsyuk ja Todd Bertuzzi. Bostonin ainoasta onnistumisesta vastasi Nathan Horton.

Myös Petteri Nokelainen vastasi kamppailun avausmaalista, mutta hänen edustamansa Montreal Canadiens taipui kotihallissaan Philadelphia Flyersille 1-3. Osuma oli Nokelaiselle kauden ensimmäinen ja samalla ensimmäinen Canadiens-paidassa.

Flyers painui ohi toisen erän jälkipuoliskolla tehtyään kolme maalia reilun kuuden minuutin sisään. NHL:n pistepörssissä toisena oleva Claude Giroux iski kaksi osumaa, joista jälkimmäisen kuusi sekuntia ennen toista taukoa.

Teemu Selänteen kauden kahdeksas maali ei auttanut Anaheim Ducksia, joka taipui kotihallissaan Chicago Blackhawksille 5-6. Anaheim johti Selänteen osumalla 3-1 ja vielä jälkimmäisellä tauolla 4-2, mutta isännät romahtivat päätöserän alussa ja Chicago painui voittoon.

Detroitia vastaan pelannut Bostonin maalivahti Tuukka Rask ja Dallas Starsin Kari Lehtonen hävisivät rankkarikisan päätteeksi. Miikka Kiprusoffin Calgary Flames taipui St.Louisissa paikalliselle Bluesille 0-2. Kiprusoff torjui kamppailussa 22 laukausta. Tappio oli Calgarylle kolmas peräkkäinen.

NHL perjantaina (25.11.2011)

BOSTON-DETROIT 2-3 rl (Bos: Bergeron 1+0, Paille 1+0, Rask 31/29, Det: Bertuzzi rl-ratkaisu, Filppula 1+0, Datsyuk 1+0, Howard 43/41)

NY ISLANDERS-NEW JERSEY 0-1 (Nyi: Montoya 23/22, Nj: Sykora 1+0, Hedberg 23/23)

PHILADELPHIA-MONTREAL 3-1 (Phi: Giroux 2+0, Voracek 1+1, Coburn 0+2, Timonen 0+1, Bobrovsky 24/23, Mtl: Nokelainen 1+0, Price 36/33)

MINNESOTA-EDMONTON 2-5 (Min: Setoguchi 1+0, Bouchard 1+0, Koivu 0+1, Harding 28/24, Edm: Nugent-Hopkins 2+0, Smyth 1+1, Hall 1+1, Horcoff 1+1, Eberle 0+2, Petrell 0+0, Khabibulin 32/30)

WASHINGTON-NY RANGERS 3-6 (Wsh: Brouwer 1+1, Carlson 1+1, Ovechkin 1+0, Backstrom 0+2, Neuvirth 33/27, Nyr: Fedotenko 2+0, Richards 1+1, Anisimov 1+1, Gaborik 1+0, Boyle 1+0, Callahan 0+3, Girardi 0+2, Lundqvist 21/18)

ANAHEIM-CHICAGO 5-6 (Ana: Ryan 2+0, Selänne 1+1, Perry 1+1, Cogliano 1+0, Koivu 0+2, Getzlaf 0+2, Lydman 0+1, Hagman 0+0, Hiller 33/28, Ellis 9/8, Chi: Sharp 3+0, Toews 2+3, Bolland 1+0, Keith 0+2, Stalberg 0+2, Crawford 28/23)

PITTSBURGH-OTTAWA 6-3 (Pit: Kennedy 1+2, Malkin 1+1, Staal 1+0, Kunitz 1+0, Dupuis 1+0, Sullivan 1+0, Crosby 0+3, Martin 0+2, Fleury 27/24, Ott: Daugavins 1+0, Condra 1+0, Cowen 1+0, Foligno 0+2, Anderson 8/4, Auld 32/30)

CAROLINA-WINNIPEG 1-3 (Car: Tlusty 1+0, Ruutu 0+0, Jokinen 0+0, Ward 29/27, Wpg: Ladd 1+0, Kane 1+0, Little 1+0, Bogosian 0+2, Mason 21/20)

COLUMBUS-BUFFALO 5-1 (Clb: Nash 2+0, Umberger 1+0, Letestu 1+0, Methot 1+0, Carter 0+2, Johansen 0+2, Wisniewski 0+2, Sanford 29/27, Buf: Leopold 1+0, Leino 0+0, Enroth 18/14, MacIntyre 16/15)

FLORIDA-TAMPA BAY 1-2 ja (Fla: Fleischmann 1+0, Bergenheim 0+0, Theodore 31/29, Tb: Stamkos 1+0 ja-ratkaisu, Lecavalier 1+0, St.Louis 0+2, Garon 24/23)

ST.LOUIS-CALGARY 2-0 (Stl: Backes 1+1, Pietrangelo 1+0, Elliott 24/24, Cgy: Jokinen 0+0, Kiprusoff 24/22)

DALLAS-TORONTO 3-4 rl (Dal: Nystrom 2+0, Dvorak 1+1, Benn 0+2, Lehtonen 23/20, Tor: Lupul rl-ratkaisu, Phaneuf 1+1, MacArthur 1+0, Crabb 1+0, Gustavsson 29/26)

PHOENIX-VANCOUVER 0-5 (Pho: Korpikoski 0+0, Smith 37/32, Van: Kesler 1+1, Salo 1+0, Booth 1+0, Burrows 1+0, Lapierre 1+0, Schneider 22/22)