Mestiksessä todella mielenkiintoinen viikonloppu

12 joukkuetta, kuusi otteluparia ja kaksi ottelua per joukkue kahden päivän sisällä samaa vastustajaa vastaan. Viime kaudella ensimmäistä kertaa järjestetty Mestiksen Revanssiviikonloppu järjestetään tänä vuonna 4. ja 5. marraskuuta.
Revanssiviikonlopun otteluparit on valittu maantieteellisin perustein, johon Mestiksen kehitysjohtaja Arto Sirviöllä on selkeä syy:
– Viime kauden palautteessa seurat halusivat Revanssiparit läheltä, jotta saadaan faniryhmät paremmin liikkeelle.
Revanssiviikonloppuna Mestis-seuroilla on vapaat kädet tapahtuman toteutukseen. Suomen Jääkiekkoliitto tarjoaa yhden fanibussin kuluista tietyn summan jokaiselle Mestis-seuran fanikerholle. Tarkemmat tiedot fanikerhot saavat omalta seuraltaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Oho! NHL:n palkkakattoon odotetaan dramaattista muutosta ensi kaudelle
- NHL:n venäläistähden haastattelu meni pipariksi – kuka päästi kuuluvan pierun?
- Patrick Kane debytoi Detroit-paidassa – tässä ketjussa supertähti nähdään
- Jukka Jalonen jättää Leijonat – näin huippuluotsi kommentoi ensi kauden kuvioitaan
- 12 miljoonan dollarin sopimus kouraan! NHL-tähtihyökkääjä solmi rahakkaan jatkodiilin
- Neljässä vuodessa alasarjoista Leijoniin – Jukka Jalonen hehkuttaa ensikertalaista: ”Erittäin positiivinen yllätys”
- Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”
- NHL-toimittaja väittää: Dallas siirtohuhuissa pyörivän tehopuolustajan kintereillä – Miro Heiskanen saamassa viimein apuja?
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana kuusi A-maajoukkuedebytanttia
- TPS jää taakse – Eetu Laurikainen löysi uuden joukkueen!
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Kultaleijona Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä – ”Yksi parhaista puolustajista Euroopassa”
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi