Matikainen: Vielä me tullaan
HIFK teki tiistain kotiottelussaan lukuisia virheitä ja hävisi Ässille 2-5. Ässien maaleista neljä oli HIFK:n lahjoituksia. HIFK aloitti ottelun erityisen surkeasti Ässien johdettua yhdeksän minuutin jälkeen 3-0.
– Hyvä viikko alla. Pari vapaapäivää oli ja alla on ollut hyvää harjoittelua. Latingista ei ollut kiinni. Valmistauduttiin hyvin, mutta oltiin vain huolimattomia ja pelattiin alussa yleisölle. Annettiin eteen liian paljon tavaraa. Virheet, ne kuuluu jääkiekkoon, kommentoi HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen.
Tällä kaudella HIFK on pelannut vuoristoratamaisesti, mutta Matikainen ei ole huolestunut.
– Luotiin tänään tarpeeksi paikkoja, mutta ei oikein saatu sisään. Mä nään kuitenkiin valoa toiminnassa, vaikka ihmeelliseltä se ehkä kuulostaakin. Me tullaan vielä, Matikainen totesi.
HIFK on pelannut vieraissa hyvin, mutta kotona suurten yleisömäärien edessä punanutuilla kulkee tahmeasti.
– Yleisö on vaativaa ja haluttaisiin onnistua. Ajoittain peli menee pikkuisen yli, mutta tänään päästiin ajoittain siitä irti. Mutta pää pystyssä kuljetaan ja edetään rinta rottingilla, Matikainen sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- Viikon pommi NHL:ssä – Juuse Saros paljasti IS:lle kulissien hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Katastrofi! Naisleijonien joukkueessa riehuu vatsatauti
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- SK: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!