TPS ei kumarrellut HIFK:n tähtiä

TPS otti toisen voittonsa kahden päivän sisällä voitettuaan lauantaina Turussa HIFK:n 3-2. HIFK loi enemmän maalipaikkoja, mutta toisin kuin perjantain Ilves-ottelussa, tuotti maalinteko sille suuria vaikeuksia. Osavastuu tappiosta lankesi HIFK:n maalivahdille Juuso Riksmanille, joka imuroi Ryan Stonen laukauksen taakseen.
Michal Birner ohjasi TPS:n avausmaalin ensimmäisen erän lopulla, mutta toisen erän alussa HIFK nousi tasoihin. Mikael Granlund antoi upean syötön ja Siim ”Märkä-Simo” Liivik teki kauden avausmaalinsa. Puolitoista minuuttia myöhemmin HIFK teki toisen maalinsa, kun Petteri Wirtanen osui ylivoimalla Kimmo Kuhdan ja Ville Peltosen järjestämästä paikasta.
HIFK:n maalivahti Juuso Riksman torjui päätöserässä vain kuusi kertaa, mutta päästi kaksi maalia.
Stonen 2-2 -tasoitus meni täysin Riksmanin piikkiin löysän kaukolaukauksen mentyä helposti hänen taakseen. Tapio Laakso laukoi erän lopulla TPS:n voittomaalin Marko Anttilan syötöstä. HIFK puolusti tilanteessa löysästi.
Kolmannessa erässä HIFK painoi päälle, mutta pysähtyi TPS-maalivahti Marek Schwarziin. TPS ansaitsi voittonsa ja sarjataulukossa se nousi HIFK:n edelle kahdeksanneksi.
Kolme IS-tähteä sai Laakso, kaksi tähteä Schwarz ja yhden tähden Wirtanen.
TPS – HIFK 3-2 (1-0,2-2,0-0)
16.21 1-0 Michal Birner (Joni Tuominen, Ville Vahalahti)
22.21 1-1 Siim Liivik (Mikael Granlund)
24.10 1-2 Petteri Wirtanen (Kimmo Kuhta, Ville Peltonen) yv
29.01 2-2 Ryan Stone (Tomas Mojzis, Palmroth)
37.37 3-2 Tapio Laakso (Marko Anttila)
Maalivahdit
TPS: Marek Schwarz 6+6+12=24
HIFK: Juuso Riksman 10+6+2=18
Yleisöä 6738
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoista kajahti surkeita uutisia: NHL-maalitykin turnaus ohi
- Tapparan pistetykki sai NHL-sopimuksen!
- Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- NHL-supertähti haukkui MM-kisat: ”Surullista”
- MM-kisoissa hurja jymypaukku suli
- Urheilucast: Liiga-seurat taistelevat Leijonien MM-pelaajasta – Tappara jää nuolemaan näppejään?
- Kova kaappaus: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Tässä Tapparan uusittu valmennusryhmä – kaksi NHL-legendaa liittyy mukaan
- KalPan ensi kauden valmennustiimi julki – maalivahtikonkari mukaan ryhmään
- Tässä Ville ja Mikko Petmanin uusi seura!
- Antti Pennanen paljastaa: Leijoniin uusi pelaajavahvistus tulossa
- SK: Entinen NHL-hyökkääjä palaa Liigaan!
- Antti Pennanen: tuleeko Leijoniin uusi pelaaja kesken kisojen?
- Olli Jokinen täräytti MTV:llä, milloin Leijonat ei saa totella päävalmentaja Antti Pennasta
- Liiga-seura kaappasi Pelicansin luottosoturin!
- Antti Pennanen löysi syyn Leijonien tappiolle – kommentoi Viaplaylle: ”Harmittaa se eniten”
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- SaiPan haaviin kaksi uutta hyökkääjää – kiinnitti Mestis-tehomiehen Jokereista
- Tässä Ville ja Mikko Petmanin uusi seura!
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?