Unibetin lätkäasiantuntija, Stadin kiekkolegenda Esa ”Tiki” Tikkanen analysoi kauden kolmannen Helsingin paikallistaiston alla kovimmat puheenaiheet Jarkko Ruudusta Janne Pesoseen. Illan ottelun Tiki näkee kääntyvän Jokereille.

– Molemmissa joukkueissa riittää puheenaiheita. IFK:n puolustus on ollut kaukana huipputasosta, Kim Hirschovits pääsi vapaaksi koirankopista ja Janne Pesonen ei ole saanut lentävää lähtöä IFK-uralleen. Näkemykseni on, että Pesonen ei ole vielä fyysisesti täydessä kunnossa. Viime vuonna KHL:ssä hänen peliaikansa ja vastuunsa vaihteli paljon, samoin MM-kisoissa, ja nyt takana on NHL:n training camp, missä on taatusti menty kovaa, Tiki summaa Unibetin tiedotteessa.

– Jokereiden kohdalla monia puhuttaa erityisesti Jarkko Ruutu, mutta turhaan. Erilaiset temput ovat aina kuuluneet Rudin peliin, ja niistä on turha tehdä numeroa. Monet odottelivat Ruudulta tappeluita, ja nyt ihmetellään, kun niitä ei tule. Joukkueen kannalta tärkeintä on, että Ruutu ei ole ottanut tyhmiä jäähyjä, Tikkanen jatkaa.