Petrell nyrkkitappelussa Minnesotaa vastaan

Mikko Koivu pääsi maalin makuun kolmannessa peräkkäisessä harjoitusottelussa ja kuten kolmella aikaisemmalla kerrallakin, niin Minnesota Wild poistui kaukalosta tappio niskassaan. Tällä kertaa Koivun Minnesota taipui kotihallissaan Edmonton Oilersille rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi 3-4.
Niklas Bäckström torjui Minnesotan tolppien välissä 35 laukausta. Edmontonin riveissä luistelivat Teemu Hartikainen ja Lennart Petrell, joka innostui kolmannessa erässä tappelemaan Minnesotan tulokashyökkääjä Brett Bulmerin kanssa.
Minnesota meni kolmannen erän alussa 2-1 -johtoon kamppailun kakkostähdeksi valitun Koivun osuttua ylivoimalla Marek Zidlickyn esityöstä. Koivu ja Zidlicky pohjustivat Devin Setoguchin tekemän ylivoimamaalin viisi minuuttia myöhemmin, mikä vei Wildin 3-1 -karkumatkalle.
Petrellin ja Bulmerin tappelusta intoa sai enemmän Edmonton. Oilers kavensi 58 sekuntia päähänlyöntikilpailun jälkeen Linus Omarkin toimesta. Omark (1+1) oli mukana myös 27 sekuntia myöhemmin syntyneessä Edmontonin tasoitusosumassa.
Rankkarikisan ainoa onnistuja oli Edmontonin ruotsalaistulokas Anton Lander, joka keräsi varsinaisella peliajalla tehot 1+1. Myös Landerin varsinaisen peliajan maali syntyi rankkarista. Minnesotan pelaajista Oilers-vahti Devin Dubnykia yrittivät rankkarikisassa ohittaa Koivu, Pierre-Marc Bouchard ja Setoguchi.
Hartikainen sai jääaikaa 18 ja Petrell 10 minuuttia. Edmonton lähetti Antti Tyrväisen farmiin jo torstaina. Hartikaisen ja Petrellin kohtalo ratkeaa viikonloppuna.
Edmontonin päävalmentaja Tom Renney ei paljastanut vielä korttejaan, mutta jakoi kehuja Hartikaisen suuntaan.
– ´Harty´ on hyvä pelaaja. Hänellä on kokoa ja kykyjä viedä taklaukset loppuun saakka. Hän pelaa ilkeästi. Me tarvitsemme sitä kokoonpanossamme, Renney kertoi Edmonton Journal -lehdelle.
Minnesotalle kamppailu oli viimeinen harjoituskaudella. Wild aloittaa runkosarjaurakkansa ensi viikon lauantaina kotipelillä Columbusta vastaan. Neljännen peräkkäisen voittonsa ottanut Edmonton harjoittelee vielä lauantaina Vancouverin hallissa.
Minnesota lähetti viimeiset pelaajansa farmiin perjantain ottelun jälkeen. Wildin NHL-miehistöön mahtuivat mm. Bulmer ja hyökkääjä Nick Johnson, joka napattiin torstaina waiver-listalta miehen jäätyä Pittsburghin NHL-ryhmän ulkopuolelle.
NHL:n harjoitusottelut perjantaina:
Frölunda – NY Rangers 2-4
Washington – Buffalo 4-3 (rl)
Carolina – Columbus 2-3
New Jersey – NY Islanders 1-0
Detroit – Toronto 3-4 (ja)
Minnesota – Edmonton 3-4 (rl)
Chicago – Pittsburgh 2-4
Winnipeg – Nashville 2-3 (rl)
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sveitsiläisseuralta kova kiinnitys – Leijonien kultavahdille jatkosopimus
- Patrik Laine ulos Columbuksen kokoonpanosta – tilalle Liigan supertähti
- IL: Nuoret Leijonat havittelee supervahvistusta Pohjois-Amerikasta: ”Odotamme vastausta”
- NHL:ssä nähtiin huikea näytelmä Hughesin kiekkoveljeksiltä
- Tapparasta lähtöpassit saanut puolustaja löysi uuden joukkueen
- Mikael Granlund -show jatkuu! Auttoi San Josen uskomattomaan voittoon
- NHL-kärkivaraus myynnissä – Seurajohdolta lupa neuvotella muiden joukkueiden kanssa!
- JYPistä lähtenyt hyökkääjä jatkaa kauttaan ulkomailla
- Yllätysuutinen! Ilja Kovaltshuk, 40, tekee paluun jääkiekkokaukaloihin
- Toimittaja: KooKoon uusi valmennus alkaa hahmottua – nämä nimet liittymässä Jouko Myrrän tiimiin
- Liiga-hyökkääjän sopimus purettu!
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Nyt se on varmaa: Leijonat-tähti palaa ensi kaudeksi Liigaan!
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura