Niinimaa yllätti – hakee vauhtia Mestiksestä

Entinen NHL-puolustaja Janne Niinimaa hakee yllättäen vauhtia Mestiksestä. Niinimaa on sopinut pelaavansa Oulun Kiekko-Laserissa. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
– Tietysti hieno päästä tositoimiin, kun on tässä pitkään kuntouttanut eri vammoja. Hienoa on myös aloittaa pelit siinä seurassa, minkä mukana on saanut harjoitella ja kuntouttaa paikkoja tässä kesän ja kevään aikana. Mukavaa päästä näkemään, että miten paikat kestävät pelejä pitkän tauon jälkeen, ja samalla pystyy auttamaan seuraa omalla panoksella, Niinimaa kertoo Kiekko-Laserin verkkosivuilla.
Urallaan 741 NHL-ottelua pelannut Niinimaa edusti viime kaudella Elitserienissä pelaavaa Luulajaa, jossa keräsi 48 ottelussa tehopisteet 9+21=30 tehopistettä. Kotimaassa Niinimaa on pelannut Kärppien ja Jokereiden miehistössä ja on voittanut SM-kultaa 1995 ja 2005.
Palkintokaapista Niinimaalta löytyy kolme Suomen mestaruutta. Leijonissa Niinimaa on ollut voittamassa maailmanmestaruutta 1995 ja olympiapronssia Naganossa 1998.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- NHL:n venäläistähden haastattelu meni pipariksi – kuka päästi kuuluvan pierun?
- Patrick Kane debytoi Detroit-paidassa – tässä ketjussa supertähti nähdään
- Jukka Jalonen jättää Leijonat – näin huippuluotsi kommentoi ensi kauden kuvioitaan
- 12 miljoonan dollarin sopimus kouraan! NHL-tähtihyökkääjä solmi rahakkaan jatkodiilin
- Neljässä vuodessa alasarjoista Leijoniin – Jukka Jalonen hehkuttaa ensikertalaista: ”Erittäin positiivinen yllätys”
- Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”
- NHL-toimittaja väittää: Dallas siirtohuhuissa pyörivän tehopuolustajan kintereillä – Miro Heiskanen saamassa viimein apuja?
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana kuusi A-maajoukkuedebytanttia
- TPS jää taakse – Eetu Laurikainen löysi uuden joukkueen!
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Kultaleijona Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä – ”Yksi parhaista puolustajista Euroopassa”
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Sanni Hakala kertoi halvaantumisestaan – näin suomalaisen kampannut vastustaja reagoi