Kotikisoihin haetaan vapaaehtoista työvoimaa
Vapaaehtoishaku vuonna 2012 ja 2013 järjestettäviin jääkiekon MM-kotikisoihin Helsinkiin on alkanut. Helsinkiin, jossa pelataan kisojen toinen alku- ja jatkolohko sekä semifinaalit ja mitaliottelut, haetaan jopa 800 vapaaehtoistyöntekijää.
Työtehtäviä on monipuolisesti eri sektoreilta, kuten tapahtuman rakennus- ja somistustehtävissä, asiakas- ja VIP-palveluissa, viestintä- ja mediapalveluissa, turvallisuus- ja kuljetuspalveluissa sekä toimitsija- ja tilastointitehtävissä.
Vapaaehtoistyöntekijäksi pääsemisen edellytyksenä on 16 vuoden ikä. Lisäksi vapaaehtoisilta edellytetään sitoutumista tehtäväkoulutuksiin ja työvuoroihin. Toimitsija- ja tilastointitehtävien vapaaehtoisilta edellytetään myös kokemusta kenttätyöstä, mutta muissa tehtävissä aiempi tapahtumakokemus tai lajituntemus eivät ole edellytyksiä vapaaehtoiseksi pääsemiselle.
– Haemme energisiä, kielitaitoisia ja asiakaspalveluhenkisiä ihmisiä, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa tätä ainutlaatuista tapahtumaa. Vapaaehtoiset ovat todella iso osa kisoja, emmekä pysty järjestämään erinomaisia kotikisoja ilman heidän työpanostaan. Vastineeksi tärkeästä työpanoksesta tarjoamme laadukkaan koulutuksen ja ikimuistoisen kisakokemuksen, MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin sanoo.
Vapaaehtoishaku päättyy 16.12.2011. Hakijat haastatellaan tammikuun aikana. Vapaaehtoiseksi voi hakea MM-kisojen nettisivuilla osoitteessa http://www.iihfworlds2012.com
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Nämä viisi NHL-seuraa yrittivät napata Quinn Hughesin itselleen
- Lukko antoi Ässille ruman löylytyksen – heitti vielä lisää löylyä somessa
- IL: HIFK naarasi pakkivahvistuksen toisesta Liiga-seurasta!
- Leijonien EHT-urakka jatkuu – tässä kentälliset Ruotsi-otteluun
- Tältä näyttää Nuorten Leijonien MM-leiriryhmä – tähtihyökkääjä ei ole mukana
- NHL:stä surkeita uutisia – tähtipuolustaja pitkään sivussa
- Kärpistä lähtenyt ex-NHL-vahti: uusi seura selvillä!
- NHL:ssä neljän pelaajan jättikauppa – supertähti Quinn Hughes treidattiin!
- Pittsburgh Penguins teki rajun ratkaisun: Entinen NHL-tehopuolustaja pihalle
- Paljastus: Aatu Räty oltiin lähellä vaihtaa NHL-tehomieheen – seura torppasi siirron
- Yle: Jan-Mikael Järvinen lähtee Ässistä – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Yllätyspäätös: Entinen Liiga-tähti lopettaa uransa 28-vuotiaana!
- Jokerit rysäytti uuden hankinnan: Haaviin HIFK:n jättänyt puolustajajärkäle
- Toimittaja: TPS-flopin sopimus revitty – tässä uusi seura?
- HS: Liigan pistehirmu siirtyy Jokereihin!
- TPS iski tiskiin uuden pelaajahankinnan!
- Leijonat: yllätysnimi mukaan!
- Neuvottelut käynnissä – SHL:n viime kauden ykkösnimi matkalla Liigaan?
- IL: Nuorten Leijonien suurin tähti jää pois MM-kisoista?
- Urheilucast: Jokerit valmistelee nimekästä hankintaa – HIFK:n ex-tähtipelaaja kiikarissa