Koivu: Tulee olemaan tunnepitoinen ilta
Anaheim Ducksin Saku Koivu on edelleen vahvasti kasvattajaseuransa TPS:n miehiä. Koivu innostui sunnuntaina kuittailemaan Teemu Selänteelle, jonka kasvattajaseura Jokerit asettuu Anaheimia vastaan harjoitusottelussa tiistaina.
– Tulee olemaan tunnepitoinen ilta. Varsinkin kun tiedän, että Teemulle se merkitsee erittäin paljon. Jokereita vastaan olen aika useastikin päässyt pelaamaan ja harvemmin on tullut tappio. Toivottavasti tahti jatkuu samana, Koivu veisteli vieressä olevalle Selänteelle, jolla oli erilainen kuva turkulaissentterin voittosuhteesta Jokereita vastaan.
SM-liigan finaaleissa Koivu on pelannut kahdesti Jokereita vastaan. Keväällä 1994 turkulaiset kärsivät tappion, mutta Koivu ja TPS saivat revanssin vuotta myöhemmin. Koivu osasi myös suhtautua vakavasti tiistain harjoituspeliin.
”Ei missään tapauksessa tule olemaan helppo ottelu”
– Totta kai siinä on tietynlainen haaste meidän puolelta. Juuri on matkustettu 16-17 tuntia aikaeroineen ja yksi päivä aikaa tottua tähän. Se ei missään tapauksessa tule olemaan helppo ottelu. Mitä olen muualta kuullut niin Jokerit on aika suvereenisti hallinnut liigaa täällä kotimaassa. Kyllä siinä meidän pitää olla valmiina, Koivu pohti tulevaa. Selänteelle kasvattajaseuran kohtaaminen on luonnollisesti iso ja mielenkiintoinen asia. – Täytyy sanoa, että se on aika mielenkiintoinen asetelma. En muista, että olisin koskaan pelannut Jokereita vastaan. Tulee olemaan erikoinen juttu. Tosi hieno tapahtuma. Minusta on hienoa, että tämä järjestyi näin. Montaa tuttua siellä ei ole. Ikäpolvi on sen verran vaihtunut. Ossi (Väänänen) siellä on ja muutama muu, Selänne mietiskeli tulevaa tiistai-iltaa. //LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huonoja uutisia NHL:stä – kultaleijona ei lähde kisoihin
- Kanada saa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – kolme tähtinimeä kieltäytyi kutsusta
- Kanada saa hurjia NHL-vahvistuksia MM-kisoihin – ainakin neljä kovaa nimeä mukana
- Omistajat saivat tarpeekseen: NHL:n ruotsalaispomolle kenkää!
- IL: TPS jysäytti kerralla kolme hirmuhankintaa!
- JYP: luottopelaajan sopimus revitty!
- HIFK:n tehomies loikkaa kilpailijan leiriin!
- NHL:n floppiseura teki valintansa – tässä uusi GM!
- IS: Tällaisen tuomion Jere Karalahti sai
- Aleksandr Ovetshkin: yksi tiukka ehto NHL-uran jatkumiselle
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- Urheilucast: Markus Nutivaaraa tuodaan takaisin Liigaan – ei kuitenkaan Kärppiin
- Lähde: Lars Bryggmanin TPS-siirto vaarassa – toinen seura tulossa väliin?
- Karmea uutinen: KalPan entisen pistetykin jalka amputoitiin
- NHL-siirto muhii – IL: Jesse Puljujärvestä iso paljastus
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Urheilucast: Jukka Jalonen sai todellisen yllätyspestin Suomesta!
- Urheilucast: HIFK virittelee nimekästä kaappausta toisesta Liiga-seurasta!
- Lähde: NHL:ään varattu huippulahjakkuus siirtyy Ilvekseen!
- Hurja paljastus: Liiga-seura siirtomarkkinoiden jättivonkaleen perässä!