Koivu: Tulee olemaan tunnepitoinen ilta

Anaheim Ducksin Saku Koivu on edelleen vahvasti kasvattajaseuransa TPS:n miehiä. Koivu innostui sunnuntaina kuittailemaan Teemu Selänteelle, jonka kasvattajaseura Jokerit asettuu Anaheimia vastaan harjoitusottelussa tiistaina.
– Tulee olemaan tunnepitoinen ilta. Varsinkin kun tiedän, että Teemulle se merkitsee erittäin paljon. Jokereita vastaan olen aika useastikin päässyt pelaamaan ja harvemmin on tullut tappio. Toivottavasti tahti jatkuu samana, Koivu veisteli vieressä olevalle Selänteelle, jolla oli erilainen kuva turkulaissentterin voittosuhteesta Jokereita vastaan.
SM-liigan finaaleissa Koivu on pelannut kahdesti Jokereita vastaan. Keväällä 1994 turkulaiset kärsivät tappion, mutta Koivu ja TPS saivat revanssin vuotta myöhemmin. Koivu osasi myös suhtautua vakavasti tiistain harjoituspeliin.
”Ei missään tapauksessa tule olemaan helppo ottelu”
– Totta kai siinä on tietynlainen haaste meidän puolelta. Juuri on matkustettu 16-17 tuntia aikaeroineen ja yksi päivä aikaa tottua tähän. Se ei missään tapauksessa tule olemaan helppo ottelu. Mitä olen muualta kuullut niin Jokerit on aika suvereenisti hallinnut liigaa täällä kotimaassa. Kyllä siinä meidän pitää olla valmiina, Koivu pohti tulevaa.
Selänteelle kasvattajaseuran kohtaaminen on luonnollisesti iso ja mielenkiintoinen asia.
– Täytyy sanoa, että se on aika mielenkiintoinen asetelma. En muista, että olisin koskaan pelannut Jokereita vastaan. Tulee olemaan erikoinen juttu. Tosi hieno tapahtuma. Minusta on hienoa, että tämä järjestyi näin. Montaa tuttua siellä ei ole. Ikäpolvi on sen verran vaihtunut. Ossi (Väänänen) siellä on ja muutama muu, Selänne mietiskeli tulevaa tiistai-iltaa.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- Maajoukkuemies lähtee Ilveksestä – uusi seura selvillä!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille