Jouni Virpiö siirtyy KooKoon paitaan
KooKoo vahvistaa hyökkäystään Tapparasta tulevalla Jouni Virpiöllä. 26-vuotias Virpiö on JYPin kasvatti ja pelannut kaudesta 2010 lähtien Tapparan paidassa. JYPin ja Tapparan riveissä yhteensä 80 ottelua ja niissä 9+6 tehopistettä tehnyt Virpiö on päävalmentaja Lehkoselle tuttu mies. Virpiö iski TUTOn riveissä parhaalla kaudellaan 45 ottelussa peräti 65 pistettä ja on kaiken kaikkiaan tehnyt 137 Mestis-ottelussa peräti 164 pistettä.
KooKoo ei etsinyt enää vahvistuksia joukkueeseen, mutta Virpiön tullessa tarjolle, päätti KooKoo reagoida asiaan.
– Iso kiitos Tapparalle ja Leinosen Mikille jotta miehestä päästiin sopuun. Pitkään käytiin valmennuksen ja seuran hallituksen kanssa keskustelua asiasta, mutta hyvällä yhteistyöllä meidän ja yhteistyökumppaneiden kanssa saatiin asiat lopulta siten natsaamaan että Jouni tänne saatiin, sanoo KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa seuran tiedotteessa.
– Onhan Jounin tehot Mestiksessä sellaiset, että pakkohan miehestä on olla kiinnostunut ja mies oli itse ennen kaikkea halukas tulemaan tänne, Välimaa jatkaa.
KooKoo on myös tehnyt jatkosopimuksen kaudeksi 2012-2013 maalivahti Miro Hämysen kanssa.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Vatsatauti! Suomea uhkaa jopa luovutus Kanadaa vastaan – ”Koko ajan käydään keskustelua”
- Jättipommi: Risto Dufva sai uuden valmennuspestin!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!