Erikoishaastattelu: JYPin supertähti Sami Vatanen

SuomiKiekko.com-sivuston erikoishaastattelussa on tällä kertaa piipahtanut JYPin nuori supertähti Sami Vatanen. Mies kertoo haastattelussa muun muassa, kuka pesee Vatasen suun saippualla, jos tv-kuvassa livahtaa kirosana pelin tiimellyksessä.
JYPillä ja sinulla itselläsi varmasti aika erilainen alku kauteen valmennuksen uudistuksen ja tappioputken myötä. Onko vaisu peli saanut kiekon pyörimään mielessä myös hallin ulkopuolella?
Ei ole vaikuttanut nämä asiat tavalliseen elämään kyllä yhtään. Turha sitä on hallin ulkopuolella näitä asioita märehtiä. Siellä on kuitenkin paljon muitakin asioita, joita pitää hoitaa ja onhan elämässä muutakin kuin jääkiekko. Samat kaverit mulla on edelleen, joiden kanssa ei paljon lätkästä puhuta. Kiekkoasiat jää hallille.
Ei sitä 24/7 mode voi olla pelkkää jääkiekkoa. Muitakin asioita on elämässä.
JYPin kannalta kuitenkin positiivisesti kurssi on kääntymässä. Pisteitä on tullut ihan mukavasti lähiaikoina, mitä asioita pelissä on mennyt kohti parempaa?
Kyllä suurin parannus on puolustuspeli kaiken kaikkiaan. Alussa tuli hirveästi virheitä omassa päässä, eikä lähetty tarpeeksi nopeasti hyökkäämään. Mutta kyllä loppujen lopuksi kaikilla osa-alueilla on menty eteenpäin ja sitä kautta pystytty taistelemaan voitoista. Näyttää ihan kohtuullisen hyvältä alkukauteen verrattuna ainakin.
No JYP siis näyttää palanneen takaisin vanhaan. Kuinka kestävä tämä pelityyli on loppukautta ajatellen? Loppuuko virta taas kesken?
Jaa-a en osaa vastata tuohon, että mikä on vanhaa ja mikä uutta. Me haetaan pisteitä joka pelistä ja niitä tarvitaan tällä hetkellä. Me annetaan kaikkemme ja tehdään joka ikinen asia joukkueen eteen. Me pelataan sillä tyylillä mikä tuo pisteitä. Ei tässä mitään loppukautta nyt kannata ajatella, että jaksaako silloin vai ei. Nyt vaan on painettava hommia, että saadaan pisteitä ja voidaan nousta ylöspäin.
Kuinka helpottava oli tehdä kauden avausmaali viime viikolla Kärppiä vastaan? Ainakin katsomoon on näyttänyt välillä aika tuskaiselta ja ehkä ärräpäitäkin on päässyt livahtamaan.
No onhan se aina kiva tehdä maali. Kyllä sitä muutama kirosana varmaan on päässyt ja niitä välillä aina pääseekin. Kotona saa sitten siskolta kuulla, että mitä on tullut sanottua ja että pitäisi saippualla pestä suuvärkki. Sellaista se on, onhan se keskimäärin kivempaa tehdä maaleja ja onnistua.
//
Välillä tuntuu, että ihmisillä on jo liiankin kovat odotukset superlupaus Vatasta kohtaan. Monet ajattelevat, että voit yksinkin ratkaista pelejä. Kuinka paljon sinulla itselläsi on paineita ja odotuksia menestyä?
En mä varsinaisesti ajattele mitä lehdissä kirjoitetaan. Aika vähän tulee mediaa seurattua. Sitä itse asettaa omat tavoitteet ja minulle riittää, että pääsen niihin tavoitteisiin. Tärkeintä on auttaa mahdollisimman paljon joukkuetta menestymään. Turha on liikaa lehtiä lukea ja ihmisiä kuunnella.
Kuten Selänne on joskus sanonut, niin ”koskaan et ole niin hyvä kuin lehdissä kirjoitetaan tai niin huono kuin siellä sanotaan.”
Kuinka tosissaan neuvottelit lähdöstä NHL:ään jo viime kesänä?
Siis onhan mulla sopimus Anaheimin kanssa olemassa. Ei se kuitenkaan varsinaisesti kovinkaan lähellä ollut, että olisin lähtenyt jo nyt sinne. Aika yksiselitteinen päätös oli jäädä tänne Jyväskylään. Minulla on vielä paljon kehitettävää ja täällä on loistavat olosuhteet kehittyä ja ottaa askelia eteenpäin. Vielä on matkaa, että kannattaa lähteä NHL:ään. Pitää olla henkisesti ja fyysisesti valmis.
No entä ensi kesänä? Lähdetkö Amerikkaan ensi vuonna, jos kaikki menee niin kuin olet suunnitellut?
Täytyy sanoa, että sitä tuskin kukaan tietää. Kaikki selviää aikanaan, katsellaan näitä juttuja myöhemmin.
Kuka tekee JYPissä parhaat koppijekut?
Ei ole kyllä hirveästi koppijäyniä tehty. Vaikee sanoa…ehkä se Virtasen Jonne keksii aina vaikka mitä.
Entä kuka päättää kopissa soitettavan musiikin?
Se on maalivahti Helenius. Hän on ollut nyt dj:n roolissa. Nyt on menty vähän vähemmällä räminärokilla, joka sopii minulle hyvin. Pikkuisen rauhallisempaa ja modernimpaa musiikkia välillä.
Kuka päättää pelimatkoilla bussissa näytettävät leffat?
Se on jätetty mun vastuulle. Varmasti se on vaikein tehtävä jääkiekkojoukkueessa. Koskaan ei löydy sellaista leffaa, joka olisi kaikille mieleinen. Siitä kyllä kuulee aika paljon. Meillä on joukkueen kanssa sopimus, että minä haen ja palautan leffat. Se menee aina nuorimman pelaajan hommaksi.
//
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Heikki Paasonen pahoittelee hauskalla tavalla kömmähdystään studiossa: ”Anteeksipyyntöni Kaapo Kakolle ja Suomen kansalle”
- Tuukka Raskilta karu arvio Patrik Laineen pelaamisesta – nyt puhuu Laine
- Kalervi Kummola latasi kovia syytöksiä Helsinki-hallin uusista omistajista: ”Melkoisia valheita”
- Valtava takaisku! USA hävisi Ruotsille ja supertähti loukkaantui
- Leijonien painajaismainen alku kostautui! Kanadan tähtisikermä marssi 4 Nations -finaaliin
- Joel Armia nousee takaisin Leijonien kokoonpanoon – tämä pelaaja tippui katsomoon
- Tappara toi sisään huippuvahvistuksen – toisen miehen sopimus purettu!
- Entisen Hartwall-areenan kohtalo ratkesi – näin uusi omistaja kommentoi
- Kulisseissa kuohuu: Kanada löysi porsaanreiän säännöistä – Leijonien etu katosi
- Kaleva: Maajoukkuehyökkääjän Kärpät-siirto karille – Mikko Myllykoskelta yllättävä paljastus
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Pelicans turvasi taloustilannettaan: tähtihyökkääjä myyty ulkomaille
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin entinen HIFK-kapteeni sekä Leijonista tuttu maalivahti
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Kanadalaishyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Pelicans ja HIFK pyöräyttivät pelaajakaupan: kapteeni vaihdossa nuoreen puolustajaan
- NHL-lupaus ulos SHL-seurasta – seuraava pysäkki Liiga?