Risto Dufva nimettiin Tapparan päävalmentajaksi

Tappara on tiedottanut palkannneensa Risto Dufvan päävalmentajakseen kuluvan kauden loppuun asti kestävällä sopimuksella. Alkukaudella valmennusta vetäneet Sami Hirvonen ja Marko Ojanen jatkavat Tapparassa apuvalmentajina.
Dufva ei ole ensimmäistä kertaa mukana Tapparan liigajoukkueen valmennuksessa, sillä hän toimi jo kaudella 1996-97 Tapparan osa-aikaisena maalivahtivalmentajana Jukka Rautakorven valmennustiimissä ollessaan samanaikaisesti Forssan Palloseuran vastuuvalmentaja Mestiksessä.
Edelliset neljä kautta Dufva toimi JYPin päävalmentajana ja valmensi seuran Suomen mestariksi 2009. JYP antoi hänelle viime viikolla potkut, kun kaudesta oli pelattu vain kaksi ottelua. Työttömänä Dufva ehti olla vain viikon verran ja tänä vuonna hän saa palkkaa sekä JYPistä että Tapparasta.
– Sami Hirvonen ja Marko Ojanen ovat tehneet erittäin hankalissa olosuhteissa hyvää työtä Tapparan edustusjoukkueen kanssa viime syksystä asti ja he pääsevät jatkamaan työtään myös Dufvan valmennusryhmässä, kertoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen seuran tiedotteessa.
//
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!