Kousa: Kun roiskii tarpeeksi, saattaa välillä upotakin
HIFK palaa tositoimiin viikon pelitauon jälkeen. Perjantai-illan vastustajaksi saapuu pahasti räpiköinyt ja jo valmentajaa vaihtanut JYP.
HIFK-pakki Mikko Kousa ei lähde kuitenkaan aliarvioimaan vastustajaa, joka miehittää sarjataulukon viimeistä sijaa kahdella pinnalla.
– Kyllähän se on laadukas nippu, ei meidän kannata mitään sarjataulukoita tai niiden valmentajavaihdoksia miettiä. Kyllä meidän pitää omaa peliä pelata, sitä aktiivista kiekkoa mitä kotona pyritään joka ilta pelaamaan. Turha meidän on niitä kyttäillä, että mitä ne tekee. Omaa peliä, Kousa sanoo HIFK:n verkkosivuilla.
”Kun roiskii tarpeeksi, niin saattaa välillä upotakin”
Kousa on iskenyt maalit molemmissa kotipeleissä. Vaikka lähtökohtaisesti jokainen pelaaja lähteekin otteluun maali ja voitto mielessään, painottaa Kousa kuitenkin voiton merkitystä. – Kun roiskii tarpeeksi, niin saattaa välillä upotakin, Kousa kommentoi kotipelien maaliputkeaan ja jatkoi vielä, että sama se kuka ne maalit tekee, kunhan voitetaan pelejä. Joku ne tekee kuitenkin. Illan matsia ei Kousan mukaan tarvitse hehkuttaa sen enempää, sillä elementit huikealle illalle ovat jo kasassa. – Perjantai-ilta Stadissa ja toivon mukaan halli olis täynnä. Ei siitä ilta voi parantua. Kyllä mä uskon ja toivon ja pyydänkin, että halli tulis täyteen. Laitetaan kunnon mekkala päälle ja näytetään JYPille minkälaista kiekkoa Stadissa pelataan, Kousa latasi. //LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokerien ex-tähti vahvistaa: ”Lopetan nyt”
- Ei ainoastaan Aleksander Barkov – myös toinen Floridan NHL-tähti haluaa MM-kisoihin
- Tyttöystävä lipsautti jättipaljastuksen Aleksander Barkovista!
- Totuus paljastui – Patrik Laine oli oikeassa
- IS: Pistetykki valitsi Liigan – uusi seura selvisi!
- Karmea uutinen: KalPan entisen pistetykin jalka amputoitiin
- Hurja paljastus: Liiga-seura siirtomarkkinoiden jättivonkaleen perässä!
- Jesse Puljujärvi: iso MM-kisapaljastus IS:lle!
- Suomen päävalmentaja: tässä on joukkueen suurin vahvuus MM-kisoissa
- Nyt se on varmaa! Tässä on maalipyssy Alex Beaucagen ensi kauden osoite
- Lehtiväite: Jukurit valmistelee hirmukaappausta hyökkäykseen!
- Lähde: Lars Bryggmanin TPS-siirto vaarassa – toinen seura tulossa väliin?
- NHL-siirto muhii – IL: Jesse Puljujärvestä iso paljastus
- Urheilucast: Jukka Jalonen sai todellisen yllätyspestin Suomesta!
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Urheilucast: HIFK virittelee nimekästä kaappausta toisesta Liiga-seurasta!
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Kohu on valmis – Suomen megalahjakkuus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kokenut suomalaismaalivahti SK:lle: ura ohi!