Blues haki yllätysvoiton Kärpiltä
Kärpät ei onnistunut nousemaan SM-liigan sarjataulukon kärkipaikalle hävittyään Bluesille Oulussa 1-4. Kärppien vaisuus suorastaan yllätti. Blues pelasi ennakkoluulottomasti ja pystyi luomaan useita maalipaikkoja, joista syntyi myös tulosta.
Ensimmäinen erä meni tauolle jo 15 minuutin jälkeen, kun Kärppien maali ei pysynyt paikoillaan. Roope Talaja oli maalannut sitä ennen Bluesin 1-0 -johtoon ja hän teki toisen maalinsa, kun pelaajat palasivat jäälle pidennettyyn toiseen erään. Pitkän erän sankariksi nousi myös Kristian Kuusela, jonka kahden maalin myötä Blues johti toisella erätauolla 4-0.
Kolmannessa erässä Blues puolusti hyvin ja Kärppien hyökkäyspeli oli mielikuvituksetonta. Atte Ohtamaan kavennusmaalilla ei ollut merkitystä. Bluesin Tommi Huhtala sai lopussa passituksen suihkuun tapeltuaan Ville Mäntymaan kanssa.
Kolme IS-tähteä sai kaksi Blues-maalia syöttänyt Ari Vallin. Kuusela sai kaksi tähteä ja Talaja yhden tähden.
Kärpät – Blues 1-4 (0-2,0-2,1-0)
14.37 0-1 Roope Talaja (Jari Sailio)
17.45 0-2 Roope Talaja (Jari Sailio)
20.23 0-3 Kristian Kuusela (Ari Vallin, Teemu Ramstedt) yv
30.21 0-4 Kristian Kuusela (Ari Vallin, Jere Sallinen)
56.19 1-4 Atte Ohtamaa (Julius Junttila, Kimmo Koskenkorva)
Maalivahdit
Kärpät: Ville Hostikka 10+9+8=27
Blues: Petri Koivisto 5+13+7=25
Yleisöä 5347
//
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ei kauaa kestänyt – tässä Tarmo Reunasen uusi seura
- Liiga-seuroille muhkea rahapotti – NHL-diili julki
- Sopimuspykälä ratkaisi – Tarmo Reunanen löysi uuden seuran
- Patrik Laineen kohdalla nostettiin esiin pahin mahdollinen skenaario – ”Ulos NHL:stä”
- Liigasta tuttu tähtipuolustaja lähtee pitkäaikaisesta seurastaan – huhut vievät Jokereihin!
- Hokkarit naulaan – yli 400 NHL-ottelun puolustaja päättää pelaajauransa
- NHL jää taakse – MM-mitalisti siirtyy suurseuran riveihin
- NY Rangers: merkittävä kiinnitys NHL:ssä
- Superlupaava hyökkääjä rustasi NHL-sopimuksen
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Ryan Lasch: uusi seura selvillä!
- Pikkuleijonien ykkösvahti siirtyy rapakon taakse – tässä uusi osoite
- Aleksander Barkov muutti Jaromir Jagrin uran – ”Antoi minulle kolme lisävuotta NHL:ssä”
- SHL-maalivahti siirtyy Liigaan – tässä uusi osoite!
- Tehopuolustaja palaa Liigaan – Expressen: Tässä uusi seura
- HIFK:n hankinta jäi flopiksi – uusi seura löytyi