Kanadalaistykki hehkuttaa Ville Niemistä: ”Huikea johtaja tähän sarjaan”
Kuva: Ilari Isotalo
Tuttu nimi nousi Tapparan sankariksi perjantaina, kun tamperelaisryhmä haki maukkaan 3-2-voiton Rauman Lukon kotiluolasta.
Kapteeni Ville Niemisen jatkoeräosuma siivitti viime kauden finaalijoukkueen jo 2-0-johtoon välieräsarjassa.
Kokenut hyökkääjä keräsi ottelun jälkeen syystäkin kehut.
– Hän on kuin laadukas viini – mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä paremmin hän pelaa. Hän on huikea johtaja tähän sarjaan, joukkueen kanadalaisvahvistus Josh Green kiteytti SuomiKiekko-sivustolle.
– Se energia ja intohimo, millä hän pelaa – se on sanoinkuvaamatonta. Kun näet kapteenin raatavan tuolla tavalla, ei siinä auta kuin tehdä itse samalla lailla hommia.
Voittomaali oli Niemiselle jo toinen. Pelicans-sarjassa pelejä katsomostakin seurannut konkari on vastannut tämän kevään yhdestä hienoimmista kasvutarinoista.
– Hän oli sivussa muutaman pelin, mutta paluu tositoimiin tuolla tasolla on ollut innostavaa katseltavaa. Minulla meni ihon kananlihalle, kun näin hänen tekevän ratkaisuosuman Pelicans-sarjassa. Ja tänään hän toisti sen, Green ihasteli.
Vaikeudet kasvattavat
Ilta oli muuten Tapparalle kaikkea muuta kuin helppo. Green harmitteli joukkueen otteen herpaantumista päätöserässä kovin seurauksin. – Annoimme johtoasemassa liikaa tilaa heille. He käyttivät sen hyväkseen ja ottivat pelin haltuun. Mutta positiivista oli se, miten pystyimme nostamaan tasoa vielä jatkoerään, jossa saimme tärkeän ylivoimamaalin. Jesse Virtasen tekemä tasoitusosuma lannistikin tamperelaisryhmän kuin hetkellisesti. – Se oli vaikea tilanne. He ottivat maalivahdin pois ja saivat pyörityksen päälle. Meillä oli muutamakin paikka purkaa, mutta hölmöilimme kiekon pois. Heidän karvaus toimi ja Ville Vahalahti teki komean esityön osumaan. – Mutta sellaista tapahtuu. Se on osa kiekkoa. Teimme siinä hyvää työtä, että saimme koottua itsemme ja pysyimme positiivisina. Jatkoerä oli kokonaisuutena vahvaa suorittamista Tapparalta. Niemisen ylivoimaosuma kruunasi lopulta illan makealla tavalla. – Tällaiset tilanteet ovat aina kovia testejä joukkueelle. Ja me selvisimme tästä illasta hyvin, Green kiitteli. Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Veli-Matti Savinaiselle suihkukomennus – latasi suorat sanat tuomiostaan
- Montreal Canadiens sai kammottavia uutisia
- Kova ratkaisu! Edmonton nakkasi puolustajansa siirtolistalle
- Jättivahvistus: 54 kihauksen maalitykki avaa kautensa NHL:ssä
- Tänään TV:ssä: NHL:ää ilmaiskanavalta – mukana useita Leijonat-tähtiä
- Onko tässä NHL:n viime kesän suurin ryöstö? Minimipalkkainen taituri takoo kovia tehoja
- Liiga-pomolle kävi nolosti – kilpailuvirasto puuttui puheisiin
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun tehopuolustajan
- HIFK saa isoja vahvistuksia!
- Tapparan mestaripakki: uusi seura!
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat