Erkka Westerlund: ”Pudotuspeleissä ei ole enää Jokereihin haluttavia pelaajia”
Kuva: Juha Tamminen
Liigan puolivälierät eivät ole vielä alkaneet, joten kauttaan jatkaa kotimaassa vielä kahdeksan joukkuetta. Jokereiden putoamisen jälkeen on tullut julkisuuteen monia jo pudonneita Jokereita koskevia pelaajasiirtoja. Ovi on käynyt Ilmalassa molempiin suuntiin.
SuomiKiekko-sivusto pääsi tivaamaan ensi kaudeksi KHL:ään siirtyvän seuran tulevalta päävalmentaja Erkka Westerlundilta, missä vaiheessa ensi kauden joukkueen rakentaminen on.
– Äkkiä arvioiden meillä on kasassa noin 60 prosenttia ensi kauden joukkueesta. Avoimia kortteja on vielä paljon, Westerlund paljasti.
Westerlundin kevät menee kauden toisen maajoukkuearvoturnauksen, eli MM-kisojen joukkueen rakentamisen parissa. Siksi hän painottaa pelejä tarkkaillessaan pelkästään leijonanäkökulmaa.
Syykin on varsin ymmärrettävä.
– Liigan pudotuspeleissä ei pelaa enää yhtään pelaajaa, joita tarkkailemme siinä mielessä, että hän voisi siirtyä Jokereihin. Tarkkailen pudotuspelejä siis ihan puhtaasti Leijonien päävalmentajana. Siinäkin on aika kova työmaa, kertoi Westerlund.
Mitä Westerlund ajattelee lähes koko kiekko-Suomen Jokereita kohtaan tuntevasta vahingonilosta, halveksunnasta ja silkasta vihasta?
Kuinka paljon NHL-pelaajia hän haluaa ja saa Minskin kevätaurinkoon pelaamaan MM-kullasta?
Näihin kysymyksiin tulee vastaus viikonlopun aikana SuomiKiekko-sivustolla toimittaja Panu Markkasen piinapenkki-haastattelussa.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus: testisopimus AHL-seuran kanssa
- IL: Niko Huuhtanen palaa Liigaan!
- Leijonien MM-valmistautuminen alkaa – leiriryhmä julki
- Sport löi tiskiin huippuhankinnan – Haaviin tehomies Ruotsista
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!