Blues hakee annilla 1,5 miljoonaa euroa lisärahaa ”varmistaakseen, että toiminta voi jatkua ilman häiriöitä”

Espoo Blues on lähettänyt viime viikolla osakkeenomistajille sähköpostia, jossa seura muistuttaa mahdollisuudesta osallistua suunnattuun antiin, jossa voi merkitä uusia osakkeita 1500 euroa / osake merkintähintaan.
– Merkintävarat käytetään Espoo Bluesin kilpailukyvyn ja maksuvalmiuden säilyttämiseen ja on erityisen tärkeää vahvistaa taloudellista asemaa jo ennen kauden alkua. Näin varmistamme yhdessä, että toiminta voi jatkua kilpailukykyisenä ilman häiriöitä, SuomiKiekko-sivustolle välitetyssä sähköpostissa kirjoitetaan.
– Pyydämmekin kaikkia halukkaita (nykyisiä ja uusia osakkaita) osallistumaan antiin ennen ensimmäistä kotiottelua 12.9. Pienikin satsaus auttaa meitä viemään yhteistä asiaa eteenpäin, espoolaisseuran viesti jatkuu.
Suunnatussa annissa lasketaan liikkeelle korkeintaan 1000 kappaletta uusia osakkeita eli seuralla on haussa jopa 1,5 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Toimitusjohtaja Mika Rautio kertoo haastattelussamme (lue lisää), että Bluesin taloudellinen tilanne on ihan hyvä.
”Taloudellinen tulos jäi merkittävästi tavoitteista”
Espoolaisseura myöntää osakkaille viime viikolla lähettämässään sähköpostissa, ettei edellinen kausi mennyt urheilullisesti eikä taloudellisesti nappiin.
– Kausi 2012-2013 oli Espoo Bluesin ensimmäinen kausi uudessa omistuksessa. Ikävä kyllä kausi päättyi urheilullisesti huonoon tulokseen joukkueen jäädessä loppupelien ulkopuolelle. Myös yhtiön taloudellinen tulos jäi merkittävästi tavoitteista.
Blues luo viestissään uskoa paremmasta tulevaisuudesta.
– Olemme keväästä lähtien keskittäneet voimavaramme talouden kääntämiseen. Ennen kaikkea olemme vahvistaneet myyntiä merkittävästi uuden toimitusjohtajan Mika Raution johdolla. Myynti onkin onnistunut saavuttamaan jo tässä vaiheessa edellistä kautta paremman tuloksen sekä yhteistyökumppanimyynnissä että kausikorttien osalta.
Seura muistuttaa samalla, ettei kurssin kääntäminen käy hetkessä.
– Yhtiön talouden kääntäminen vaatii kuitenkin aikaa ja haasteellinen taloudellinen tilanne hidastaa tätä työtä.
”Pitääkö lypsää rahaa juuri kauden alla?”
Viime viikolla sähköpostilaatikoihin ilmestynyt viesti on saanut osan osakkeenomistajista hämmentyneiksi.
– En todellakaan lähde maksamaan mitään ennen tuota päivämäärää ja lisätietoa, kuinka pahassa jamassa ollaan. Ihmettelen syvästi, onko seuran tilanne niin surkea, että pitää yrittää lypsää lisää rahaa juuri ennen kauden alkua, toimitukseemme yhteyttä ottanut osakkeenomistaja sanaili närkästyneenä.
Hän painottaa eritoten tilannetta, jossa lisärahoitusta yritetään saada pikaisesti ennen kauden alkua ja samalla yhtiön taloudellisesta tilanteesta luvataan antaa tietoja vasta toivotun maksuajan jälkeen.
– Viestimme tarkemmin taloudellisesta tuloksesta ja sen syistä yhtiökokouksen yhteydessä, johon lähetämme kutsun heti tilinpäätöstä koskevan tilintarkastuksen valmistuttua – arviolta syyskuun puoliväliin mennessä, Bluesin sähköpostissa lukee.
Sivustoomme yhteyttä ottanut osakas ihmetteleekin kiirettä saada rahaa kasaan ennen kauden alkua.
– Onko seuran kassa todella näin tyhjä? Kyllä tämä tilanne aiheuttaa minussa ja minulle tutuissa osakkaissa epäluottamusta ja hämmennystä.
Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”