Kärppien päävalmentaja Aravirta antaa kritiikkiä peräkkäisistä peleistä
Voittoisan Pelicans-ottelun jälkeen Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta oli ylpeä joukkueensa venymiskyvystä 6-4-lukemiin päättyneessä ottelussa.
Kärpät oli kahden maalin takaa-ajomatkalla, mutta pelin jälkimmäisen puoliskon myötä täydet kolme pistettä jäivät Ouluun.
– Olimme 1-3-tappiolla vielä viisi minuuttia ennen toista erätaukoa. Sen jälkeen väänsimme loppupelin aikana viisi maalia.
– Ne maalit eivät tulleet helpolla, vaan kyllä niihin vaadittiin energiaa ja rohkeutta, Aravirta perkasi lauantain pelin jälkeen.
Kärpät palasi Ouluun perjantai-yönä, kun se väänsi ensin kovan kamppailun KalPan kanssa. Peräkkäiset ottelut saavatkin kritiikkiä Aravirralta.
– Kyllähän nämä hankalia ovat ja näistä pitäisi päästä eroon, että toinen on edellispäivänä pelannut ja toinen ei.
– Olemme pari kertaa päässeet tällä kaudella maistamaan hedelmää ja olemme vieneet pelejä mielestäni jo ihan tämän syyn takia.
Lauantain tärkeän voiton jälkeen Aravirta löysi selkeän petrauskohdan joukkojensa viime aikojen suorittamisesta.
– Liikaa menee omiin, se on ihan selvä juttu. Tässä on mennyt kolmea ja neljää koko ajan.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu
LUE MYÖS:
- NHL:n ykkösvaraus penkitettiin – päävalmentaja myönsi suoraan: ”Minun olisi pitänyt”
- Suomalaislegendan hurja saavutus sai jatkoa – Brady Tkachuk toisti 40 vuotta vanhan tempun
- Aatu Räty kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen yllättävä käänne!
- Kai Suikkanen: tämä on kokoonpanosta kadonneen Robert Rooban tilanne
- Kärpät julkaisi jatkosopimuksen: ”Tärkeä palanen”
- Lakkoilu on käynyt kalliiksi! Connor Hellebuyck menettänyt jättisumman muutamassa viikossa
- Mestis-seuralta kova kaappaus – hankki pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Jokereista
- Ilves-kapteeni löysi uuden seuran – saa vierelleen tutun tutkaparin
- Jokereista mestarihyökkääjä ulos – sopimus purettu!
- Kärpät löi lukkoon tärkeän jatkosopimuksen – ”Nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja”
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- Urheilucastilta pommi Liigan supertähdestä – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jokerit jäi taakse – tässä Otso Rantakarin uusi seura!
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- Tuttu nimi tarjolla – Liigan mestarihyökkääjä sai lähtöpassit
- Liiga-seuralta raju ilmoitus – kuusi saa lähteä
- Connor McDavidin vauhti ei riittänyt – NHL:n nopein luistelija on suomalainen
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
Voittoisan Pelicans-ottelun jälkeen Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta oli ylpeä joukkueensa venymiskyvystä 6-4-lukemiin päättyneessä ottelussa.
Kärpät oli kahden maalin takaa-ajomatkalla, mutta pelin jälkimmäisen puoliskon myötä täydet kolme pistettä jäivät Ouluun.
– Olimme 1-3-tappiolla vielä viisi minuuttia ennen toista erätaukoa. Sen jälkeen väänsimme loppupelin aikana viisi maalia.
– Ne maalit eivät tulleet helpolla, vaan kyllä niihin vaadittiin energiaa ja rohkeutta, Aravirta perkasi lauantain pelin jälkeen.
Kärpät palasi Ouluun perjantai-yönä, kun se väänsi ensin kovan kamppailun KalPan kanssa. Peräkkäiset ottelut saavatkin kritiikkiä Aravirralta.
– Kyllähän nämä hankalia ovat ja näistä pitäisi päästä eroon, että toinen on edellispäivänä pelannut ja toinen ei.
– Olemme pari kertaa päässeet tällä kaudella maistamaan hedelmää ja olemme vieneet pelejä mielestäni jo ihan tämän syyn takia.
Lauantain tärkeän voiton jälkeen Aravirta löysi selkeän petrauskohdan joukkojensa viime aikojen suorittamisesta.
– Liikaa menee omiin, se on ihan selvä juttu. Tässä on mennyt kolmea ja neljää koko ajan.
Ilari Savonen (