Miten Venäjää pystytään horjuttamaan? – "Näin voidaan vaikuttaa heidän mentaliteettiinsa"
MM-kisojen finaalissa pelaavat tänään klo 20.30 alkaen Slovakia ja Venäjä. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen pohti oman Venäjä-tappion jälkeen, kuinka voitosta voittoon näissä kisoissa kulkenut ryhmä on voitettavissa.
– Meidän tapauksessa, kun ollaan parhaimmillamme,niin samanlaisia virheitä ei tule kuin eilen. Ainahan virheitä vähän tulee, mutta me tehtiin väärissä paikoissa niitä, kun huomioi ketä on vastassa, jotka yleensäkin tekee tehokkaasti maaleja, niin se kostautui, Jalonen pohti lauantaina.
Jalonen näkee, että Venäjää vastaan oman pään pitäminen on tärkeintä ja tehottumuus voi turhauttaa venäläiset.
– Pointti on se, että voittaakseen Venäjän, pitää päästää vähemmän maaleja eikä lainausmerkeissä yrittää tehdä enemmän.
– Jos mekin olismme pystyneet pysäyttämään heidän hyökkäyspeliänsä paremmin tai viivästyttämään heidän ensimmäisen maalin syntymistä, se olisi voinut vaikuttaa vähän heidän mentaliteettiin.
Slovakia on tähän mennessä pudottanut loppupeleissä Kanadan ja Tshekin. Joukkue on pelannut kurinalaisesti varsinkin omassa päädyssä, ja iskeneet tehokkaasti vastahyökkäyksin. Venäjän kaataminen on hankalaa, mutta ei mahdotonta.
– Hyvällä alivoimalla, maalivahtipelillä ja viisikkopelaamisella ei viime keväänä tullut meille yhtään omiin Venäjää vastaan.
Kai Lintinen, Hartwall Areena
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- The Fourth Period: Darnell Nurse hyväksyisi siirron ainakin näihin NHL-seuroihin
- Leevi Teissala löysi uuden joukkueen!
- Vegas Golden Knightsille tipahti surkeita uutisia NHL-finaaleissa
- John Tortorella tulistui toimittajalle tappion jälkeen: ”Ei h*lvetti”
- Sebastian Aholta jäätävä temppu – Carolina nousi voiton päähän Stanley Cupista!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta