Hattutemppu eli kolme maalia yhdessä ottelussa on harvinaista herkkua Leijona-pelaajille MM-tasolla.

Suomalaispelaajan edellisestä hat trickistä MM-tasolla on kulunut jo yhdeksän vuotta. Putki on MM-historiamme pisin jakso, jonka aikana ei ole kirjattu ainoatakaan kypärätemppua. Maanantaina Valtteri Filppula viimeiseli kaksi maalia Kazakstanin verkkoon ja kolmaskin osuma oli lähellä, mutta seuraavaa kolmen maalin iltaa saadaa odottaa edelleen.

Edellisissä kotikisoissa vuonna 2003 Teemu Selänne viimeisteli kolme täysosumaa rakkaan vihollisemme Ruotsin verkkoon. Selänteen saavutus jäi kuitenkin vähälle juhlinnalle, sillä tuo puolivälieräottelu kirjattiin lopulta suomikiekkoilun kauhugalleriaan Ruotsin noustessa 1-5–tappioasemasta 6-5–voittoon.

Alkuaikojen kiekkoikoni, Ilveksen Aarne Honkavaara, on ainoana pelaajana onnistunut peräti viisi kertaa maalinteossa yhdessä MM-ottelussa. Tämä tapahtui jo 1949, jolloin Belgia kaatui lukemin 17-2. Samassa kamppailussa kirjattiin kaksi muutakin hat trickiä, sillä niin ikään tamperelaiset Lotfi Nasibullen ja Matti Rintakoski toimittivat kolme osumaa valloonien pömpeliin.

Neljään maaliin yhdessä MM-ottelussa on yltänyt kolme leijonaa. Viimeisin neljän maalin tehoilta on myös edellisistä kotikisoista Kimmo Rintasen onnistuessa ottelussa Ukrainaa vastaan. Aikaisemmat neljän maalin miehet ovat olleet Matti Keinonen vuonna 1963 Yhdysvaltoja vastaan ja Seppo Ahokainen vuonna 1974 Itä-Saksaa vastaan.