Liiga-viikon topit ja flopit: Jonne Virtanen on lyönyt Olli Jokiselle luun kurkkuun
Viime viikolla Liigassa nähtiin monta merkittävää tapausta. Jokerit ja HIFK kohtasivat stadin derbyssä, ja päävalmentajaa vaihtanut KooKoo onnistui nappaamaan kauden ensimmäisen voittonsa.
Liiga-viikon topeissa ja flopeissa pureudutaan tällä kertaa päävalmentajiin. Kolmelle heistä jaetaan ruusuja ja yhdelle risuja.
Topit
1. Jonne Virtanen on ollut alkukaudesta päävalmentajien kuningas. Jukurien peli ei ole aina kaunista katsottavaa, mutta Virtanen saa rajallisesta materiaalistaan kovia tuloksia irti illasta toiseen. Paljon kiekkomaailmaa nähneet puolustajat Andrej Sustr ja Alex Lintuniemikin ovat puhjenneet kukkaan Virtasen valmennuksessa. ”Monni” saa pisteet myös siitä, että huonoinakaan iltoina hän ei selittele.
2. Oman ylistyslaulunsa ansaitsee myös Porin Ässien päävalmentaja Jarno Pikkarainen. Vaikka patapaidoilla on useita kriittisiä loukkaantumisia, ei Pikkarainen ole piiloutunut niiden taakse, vaan on saanut kaiken irti niistä pelaajista, jotka ovat terveinä. Kun sairastupa tästä vielä tyhjenee ja Poriin saattaa olla tuloillaan kovankin luokan pakkivahvistus, niin Ässät voi taistella keväällä tosissaan mitaleista.
3. Juuso Hahl on saanut paljon hyvää aikaa Jokereiden päävalmentajana lyhyessä ajassa. Jokerit on kuin aivan uusi joukkue. Avauspelaamisessa on järkeä, puolustustyöskentelyyn on löytynyt ryhtiä ja maalivahdeilla kiekkokin tarttuu paremmin, kun oman pakiston sekoilua ei tarvitse enää pelätä. Lisäksi Hahl on esiintynyt median edessä vakuuttavasti ja jämäkästi, mitä Jokereiden päävalmentajalta kuuluukin odottaa. Parantamisen varaakin on vielä paljon. Tällä pelillä Jokerit tuskin yltää pudotuspeleihin, mutta putoamisen joukkueen luulisi välttävän.

Flopit
1. Olli Jokinen on Liigan entinen jonnevirtanen, joka saa rajallisesta materiaalistaan kaiken mahdollisen irti ja joka omalla persoonallaan ja psykologisella silmällään on joukkueensa voimavara. Stadin paikallistaistossa Jokinen näytti vaihtopenkillä melkein flegmaattiselta. HIFK ei näyttänyt päävalmentajan toivomaa taisteluilmettä, mutta päävalmentajakin olisi voinut yrittää sitä kaivaa esiin. Illan huipensi erikoinen käytös Liigan pressitilaisuudessa.
2. TPS:n pelissä on paljon hyvää, mutta myös yksi suurempi ongelma: alemmat ketjut eivät tee tulosta. Eikä kyse ole siitä, etteikö ykkösnyrkin ulkopuolellakin ole taitoa. Esimerkiksi Joona Ikonen on todellinen taituri ja tehnyt urallaan kovaa jälkeä Ilveksessä, mutta nyt hänen pelinsä on pahassa umpisolmussa. 11 ottelussa hän on kerännyt tehot 0+3. Eikä Ikonen suinkaan ole ainoa alisuorittaja. Parempaa sopii odottaa myös Sisu Yliniemeltä (1+0) ja Aatos Koivultakin (1+1). Jos TPS saa tehoja ykköskentän ulkopuoleltakin, nousee turkulaisten sarjasijoitus kohisten.
3. Yksi pahasti sivurauteelle joutunut pelaaja on HPK:n laitahyökkääjä Joonas Oden. 12 ottelussa viime kauden hopeamitalisti on iskenyt vain yhden maalin. Roolikin on pienentynyt jatkuvasti. KooKoota vastaan Oden pelasi nelosketjussa ja kellotti jääaikaa reilut 11 minuuttia. Tehotilasto jäi ottelussa kaksi pykälää miinukselle. Nähtäväksi jää, etsitäänkö Odenille pikkuhiljaa pelipaikkaa jostain muualta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun vikkeläjalkainen laitahyökkääjä siirtyy uusiin maisemiin vaikean alkukauden jälkeen.
LUE MYÖS:
- Liiga-seuran hyökkäyksestä putosi tärkeä palanen – ei pelaa enää tänä vuonna
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonne Virtanen on lyönyt Olli Jokiselle luun kurkkuun
- Leijonien tähtihyökkääjälle karmea takaisku – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Urheilucast: NHL-varaus palaamassa Liigaan – Jokerit, HIFK ja Kiekko-Espoo kintereillä
- SaiPalle ankea takaisku – kahden tärkeän pelaajan poissaolot venyvät
- Suomalainen NHL-lupaus hirmuiskussa – iski hattutempun ja nousi pörssiykköseksi
- Toimittaja: Philadelphia teki ratkaisunsa Rasmus Ristolaisen suhteen – treidi tulossa
- IL: HIFK lähellä maalivahtihankintaa – tämä mies tulossa
- Kultaleijonalle loistouutisia – NHL kutsuu!
- NHL:stä kajahti kova spekulaatio – palaako kolminkertainen Stanley Cup -mestari eläkkeeltä?
- Aitio: Olli Jokinen ulos HIFK:sta – yllätysnimi tarjolla tilalle
- Urheilucast: AHL-pistetykki siirtyy Liigaan!
- IL: HIFK:n johto kriisipalaverissa – tämä on Olli Jokisen tilanne nyt
- IL: Liiga-seuralle jysähti lähes kahdeksan miljoonan tuki
- Kai Suikkanen mylläsi KooKoo-pakan uusiksi – flopannut tähti katsomoon
- Jokerit rysäytti maalivahtiuutisia!
- Patrik Laine venäläispelaajien seurassa – nyt agentti avaa tilanteen
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi vahvistus – haaviin NHL:ssä pelannut suomalainen!
- Jymypaukku! Atte Ohtamaa jatkaa uraansa Liigassa – mutta ei Kärpissä
- MTV: HIFK reagoi – uusi hankinta tähtäimessä!