NHL-seura kovien päätösten edessä – avautuuko ovi Patrik Laineelle?
Patrik Laine on yhä ilman sopimusta vapaiden pelaajien markkinoilla. Hänen nimeään on väläytelty kesän aikana useiden NHL-seurojen yhteydessä.
Laine on yhdistetty jo aikaisemminkin tänä kesänä New York Islandersiin. Seuran on kerrottu keskustelleen Laineen kanssa vapaiden pelaajien markkinoiden auettua, mutta Islanders oli valmis tarjoamaan suomalaiselle ainoastaan tryout-sopimusta.
Laineelle saattaa avautua nyt jälleen ovi Islandersiin uuden käänteen kautta. Islandersin sopimusten ulosostoikkuna avautuu nimittäin maanantaina 3. elokuuta ja on avoinna 48 tuntia eli keskiviikkoon asti.
Sen myötä Islandersilla olisi mahdollisuus tehdä palkkakattoonsa tilaa, mikä myös mahdollistaisi Laineen hankkimisen. Montreal Hockey Fanatics -sivusto spekuloi, että loogisimmat vaihtoehdot Islandersille olisi ostaa ulos joko Ondrej Palatin tai Pierre Engvallin sopimus.
Kesken viime kauden Islandersiin siirtynyt Palat tienaa kaudesta kuusi miljoonaa dollaria ja hänen sopimuksensa kattaa vielä ensi kauden. Palat viimeisteli menneellä kaudella seurassa 29 otteluun ainoastaan tehot 1+4.
Engvall ei pelannut viime kaudella yhtään ottelua loukkaantumisen takia. Hänen kolmen miljoonan dollarin kausitienestit takaava sopimus on voimassa vuoteen 2030 saakka.
Laine pelasi menneellä kaudella Montreal Canadiensissa vain viisi ottelua tehoin 0+1.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!