Leijonat kohtaa MM-kisojen maanantain alkusarjaottelussaan hallitsevan maailmanmestari USA:n. Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina, joskin jenkkien nuorisovetoisen joukkueen yllätysvalmiutta ei parane aliarvioida.

Viaplayn asiantuntija Mikko ”Bambi” Lehtonen nostaa esille yhden seikan, jossa Leijonat on USA:ta edellä.

– USA:lla on ollut (MM-kisoissa) tähtipitoisia joukkueita (viime vuosina). No nyt on tulevaisuuden tähtiä joukkue täynnä. Nuoret jätkät on astumassa aikuisuuden koviin ammattilaispeleihin NHL:ään, jotkut on jo käyneet, kuten Ryan Leonard Washingtonissa.

– Mutta suurin osa on vielä vähän kevyitä aikuisten peleihin, ja se on näkynyt näissä ensimmäisissä peleissä, Lehtonen näkee.

USA:n itseluottamus on joka tapauksessa kohdillaan.

– USA on ollut viimeiset viisi vuotta jääkiekon suurvalta. Voitti MM-kultaa viime vuonna, voitti olympiakultaa niin miehissä kuin naisissa ja U20:ssa. USA on ajanut Kanadan ohi, Lehtonen muistuttaa.

– Ei pidä missään nimessä aliarvioida tätä nuorta porukkaa. Erittäin taitava, yksilövetoinen porukka, Lehtonen lisää ja muistuttaa taiturimaisen jenkkinipun olevan vaarallisimmillaan ennen kaikkea ylivoimapelissä.

Samoilla linjoilla on myös Lehtosen asiantuntijana-aisapari Jussi Jokinen.

– Monet heistä pelaa ensimmäistä kertaa isossa kaukalossa koko elämässään ja se on näkynyt ensimmäisissä peleissä. Suomi on ennakkosuosikki, mutta USA on vaarallinen vastaiskujoukkue, Jokinen niputtaa.

Leijonien ja USA:n välinen ottelu käynnistyy kello 17.20.

LUE MYÖS: