Leijonat saa jälleen kaksi uutta NHL-vahvistusta MM-joukkueeseensa!
Leijonat saa kevään MM-kisoihin jälleen kaksi uutta NHL-vahvistusta. Suomen Jääkiekkoliitto tiedottaa, että Boston Bruinsin puolustaja Henri Jokiharju ja maalivahti Joonas Korpisalo liittyvät Suomen MM-joukkueeseen.
– Korpisalolla on kokemusta kovista NHL-otteluista, mistä on varmasti hyötyä myös kisoissa. Jokiharju taas on älykäs pelaaja, joka tunnetaan mm. kiekollisista taidoistaan ja syöttöpelistään, A-maajoukkueen GM Jere Lehtinen kuvailee.
Molemmille MM-turnaus on uran toinen. Jokiharju oli voittamassa maailmanmestaruutta vuonna 2019 ja Korpisalo oli mukana kisoissa vuonna 2017. Molemmat kuuluivat myös olympiapronssia voittaneeseen joukkueeseen tänä vuonna, minkä lisäksi Jokiharju oli mukana 4 Nations -turnauksessa.
Leijonat suuntaa tällä viikolla Ruotsin EHT-turnaukseen. Tässä vaiheessa joukkueen vahvuuteen mukaan liittyvät Mikko Lehtonen, Jesse Puljujärvi, Aleksander Barkov, Lenni Hämeenaho, Anton Lundell, Olli Määttä, Urho Vaakanainen ja Justus Annunen.
Jokiharju, Korpisalo, Teuvo Teräväinen sekä Nikolas Matinpalo saapuvat Leijonien matkaan suoraan MM-kisoihin.
Leijonien joukkue Ruotsin EHT-turnauksessa
Maalivahdit
Annunen Justus, Nahsville Predators, NHL
Ignatjew Waltteri, Linköping HC, SHL
Säteri Harri, EHC Biel-Bienne, NL
Puolustajat
Heinola Ville, Winnipeg Jets, NHL / Manitoba Moose, AHL
Kukkonen Miska, HPK Hämeenlinna
Lehtonen Mikko, ZSC Lions, NL
Määttä Olli, Calgary Flames, NHL
Riikola Juuso, SCL Tigers, NL
Saarijärvi Vili, Gèneve Servette HC, NL
Seppälä Mikael, HC Sparta Praha, EHL
Vaakanainen Urho, New York Rangers, NHL
Vilén Topias, Utica Comets, AHL / New Jersey Devils, NHL
Hyökkääjät
Barkov Aleksander, Florida Panthers, NHL
Björninen Hannes, SCL Tigers, NL
Erholtz Eemil, Kärpät Oulu
Hämeenaho Lenni, New Jersey Devils, NHL
Kuokkanen Janne, Malmö Redhawks, SHL
Lundell Anton, Florida Panthers, NHL
Manninen Sakari, Gèneve Servette HC, NL
Merelä Waltteri, SC Bern, NL
Mäenalanen Saku, SCL Tigers, NL
Puhakka Petteri, EHC Kloten
Puistola Patrik, Örebro HK, SHL
Puljujärvi Jesse, Gèneve Servette HC, NL
Päivärinta Sami, HPK Hämeenlinna
Päkkilä Eetu, TPS Turku
Räty Aatu, Vancouver Canucks, NHL
Räty Aku, Kärpät Oulu
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio