Sport pelaajakaupoilla – haaviin tuttu mies rapakon takaa: ”Ottanut isoja steppejä”
Vaasan Sport on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen keskushyökkääjä Ville Immosen kanssa. Sopimukseen sisältyy elokuun loppuun asti kestävä koeaika.
Immonen, 25, on kiekkoillut viimeiset kuusi kautta Pohjois-Amerikassa. Ensin hän pelasi kauden juniorisarja NAHL:ssä ja sen jälkeen viisi kautta yliopistosarja NCAA:ssa. Kuluneella kaudella Immonen edusti Bowling Green State Universityä pelaten 36 ottelua tehopistein 6+10=16.
Seinäjoella syntynyt Immonen on Sportille entuudestaan tuttu mies. Hän edusti Sportin juniorijoukkueita ennen rapakon taakse siirtymistään. Viimeisellä Suomessa pelatulla kaudellaan 2018-19 Immonen voitti Sportin U20-joukkueen kanssa pronssia. Liigassa Immonen ei ole vielä pelannut.
– Ville Immosesta voidaan mielestäni puhua oman junioripolun kasvattina. Saapui Vaasaan aikanaan U16-ikäluokkaan ja ensimmäinen vaihe Sport -uraa huipentuikin U20 SM-pronssiin. Kuuden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden aikana hän on kasvanut ihmisenä ja urheilijana sekä tietysti sitä kautta myös pelaajana. Hän on ottanut isoja steppejä nimenomaan pelaajana ja on erittäin mielenkiintoista nähdä miten Ville pystyy sopeutumaan tähän peliin. NCAA sarjana on kovatasoinen sarja, josta on tullut tosi hyviä pelaajia Liigaan ja uskon, että myös Ville pystyy auttamaan tätä joukkuetta ja ottamaan joukkueesta roolin, joka tarjolla on, Sportin urheilujohtaja Ari-Pekka Pajuluoma kommentoi seuran tiedotteessa.
– Immonen on vahva kahden suunnan sentteri, ja sillä paikalla Ville tullee pelaamaan myös tulevalla kaudella Sportissa. Seuratessamme häntä silmiin pistävää on hänen luotettavuutensa, minkä lisäksi ero hyvällä ja huonolla päivällä on hyvin pieni. Immonen on oppinut vuosien aikana hyvin pohjois-amerikkalaisen pelityylin ja varmasti sen vuoksi kaivattua rosoisuutta löytyy miehen otteista. Kaikkiaan luotettava, isokokoinen ja hyvässä iässä oleva paluumuuttaja, Pajuluoma avaa Immosen pelillistä taustaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura