Leijonilla on erikoinen tilanne – kuka on Suomen maalilla MM-kisoissa?
Suomen joukkueenjohto on mahdollisesti tiukan paikan edessä, kun Leijonien kisajoukkuetta kootaan toukokuun MM-turnaukseen.
Parhaassa tapauksessa tolppien väliin on useita halukkaita, joista valinnat täytyy pystyä tekemään. Tarjolla saattaa olla useita vahvoja kandidaatteja.
Leijonien 4 Nations -joukkueessa mukana olleet maalivahdit Juuse Saros (Nashville Predators), Kevin Lankinen (Vancouver Canucks) sekä Ukko-Pekka Luukkonen (Buffalo Sabres) voivat olla saatavilla MM-kisaryhmään.
Ainakin Saroksen ja Luukkosen NHL-kausi on päättymässä runkosarjaan, sillä Predators ja Sabres eivät ole pääsemässä pudotuspeleihin. Vancouver Canucksilla on vielä mahdollisuus, mutta joukkue on tällä hetkellä jäämässä ulos jatkosta.
Koko kolmikolla on jo taskussaan monivuotiset NHL-diilit, joten sopimustilanteeseen vedoten kukaan ei ole jäämässä pois. Nyt kyse on siitä, onko pelaajilla halukkuutta vetää maajoukkuepaitaa ylleen toistamiseen pitkän kauden päätteeksi.
Trion pitäisi olla terveenä, sillä kaikki kolme veskaria pelasivat viime NHL-kierroksella. Saros on jo alustavasti vihjannut olevansa kiinnostunut MM-edustuksesta.
MM-turnaus pelataan Ruotsissa ja Tanskassa 9. toukokuuta alkaen. Suomi pelaa Tukholmassa A-lohkossa.
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat