Pelottavasti loukkaantuneen Liiga-pelaajan tilanteesta loistouutisia – avautuu nyt tapauksesta
JYPin puolustaja Juuso Vainio, 30, on ollut reilun kuukauden sivussa tositoimista pelottavan loukkaantumisen jäljiltä.
Vainio loukkaantui 18. lokakuuta KooKoo-ottelussa. Hän menetti tasapainonsa ja ajautui vaarallisesti päin laitaa. Vainio haettiin ambulanssilla jäältä pois ja hänet kuljetettiin välittömästi sairaalaan.
JYP kertoi tuolloin, että Vainion vamma ei ollut vakava ja että hänen tilanteensa on vakaa. Nyt Vainion kuntoutuminen on edennyt hyvää vauhtia siihen pisteeseen, että hän osallistui tänään ensimmäistä kertaa joukkueen jääharjoituksiin loukkaantumisensa jälkeen.
– Paljon parempaan suuntaan ovat asiat menneet. Olen päässyt harjoittelemaan aika hyvällä tahdilla. Pelikunto lähestyy, Vainio kertoo JYPin jakamalla somevideolla.
Vainio kertoi videolla myös loukkaantumistilanteestaan ja sen seurauksista.
– Se on alkuun tosi mieltä syövää, kun ei oikein tiedä missä maailmassa on ja että mitä tulevaisuus tulee olemaan, kun ei sitä voi ennustaa mitenkään ja sitä elät vain niiden oireiden kanssa ja menet päivä kerrallaan. Sinänsä se oli masentavaa aikaa, mutta sitten taas koittaa aina löytää kumminkin positiivista kaikesta ettei vaipuisi synkkyyteen. Nyt ovat asiat menneet paljon parempaan suuntaan aika nopeastikin, niin sillain täytyy olla tyytyväinen tähän tilanteeseen.
Vainio kertoo, että hänen tilanteensa kanssa edetään nyt päivä kerrallaan ja tarkastellaan, että kaikki toimii niin kuin pitää. Sen myötä arvioidaan myös pelikuntoa.
Vainio on pelannut tällä kaudella 11 ottelua ilman tehopisteitä. Hän toimii JYPin varakapteenina.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!