Jokerit-pomo kertoo: Valtteri Filppulan siirrolla mullistava vaikutus – ”Yhteydenottoja on tullut lukuisia”
Jokerit vahvisti maanantaina odotetun sopimuksen, konkarihyökkääjä Valtteri Filppulan paluun seuraan ensi kaudeksi.
Filppulan siirto Mestikseen on monella tapaa todella merkittävä asia. Jokerien urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kertoi seuran järjestämässä tiedotustilaisuudessa joukkueen rakentamisesta sekä Filppulan vaikutuksesta siihen.
– Meidän suunnitelmana on ollut tämän joukkueen rakentamisessa se että edetään rauhallisesti. Elokuussa on vielä paljon hyviä pelaajia vapailla markkinoilla. Nyt varsinkin kun kesäkuussa alkoi keskustelut Vallen tulemisesta Jokereihin niin meidän suunnitelmana oli saattaa tämä maaliin ja onneksi näin kävi, että Valle tuli meille, Yrjänheikki kertoi.
Filppulan hankinnan myötä Jokerit on monien pelaajien silmissä entistä houkuttelevampi vaihtoehto. Yrjänheikki kertoikin tilaisuudessa tarkemmin, millaisia pelaajia seura vielä etsii riveihinsä.
– Yhteydenottoja on tullut lukuisia jo nyt – pelaajia, jotka haluaisivat tulla meille pelaamaan. Meillä on pelaajabudjettia jäljellä. Me etsitään vielä ainakin yhtä rightin puoleista pakkia ja kahta-kolmea hyvää hyökkääjää. Vallen tulon merkitys on tältäkin puolelta erittäin suuri.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Entinen NHL-jätti vapautui – siirto Liigaan vireillä!
- Topi Nättinen IS:lle: Tämä Ilves-pelaaja tulisi heivata ulos
- NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Colorado Avalanche koki ikävän takaiskun NHL:ssä
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!