Asiantuntijalta tyrmäävä arvio Aron Kiviharjusta
HIFK:n puolustajalupaus Aron Kiviharju, 18, kuulee tänä kesänä nimensä NHL:n varaustilaisuudessa.
Kiviharjun arvioitu varausnumero on jyrkässä laskussa viime syksynä tapahtuneen vakavan polvivamman takia. Lahjakas puolustaja palasi keväällä kaukaloon, mutta pelivire oli selvästi vielä hakusessa.
Kiviharjua pidettiin muutama vuosi sitten yhtenä ikäluokkansa lupaavimpana pelaajana, mutta nykyään TPS:n kasvattia ei nähdä välttämättä edes ykköskierroksen arvoisena lupauksena.
The Athletic -sivuston asiantuntija Corey Pronman uskoo, että loukkaantuminen, heikot esitykset keväällä sekä pieni koko vaikuttavat negatiivisesti Kiviharjun varausnumeroon.
– Kiviharju oli suuren osan kaudesta sivussa, mutta hän ei esittänyt mitään miehissä pelatessaan tai U18 MM-kisoissa. Hän on superviisas pelaaja, joka näkee jään uniikilla tavalla. Hänen luistelunsa on hyvää, muttei uskomatonta 177-senttiselle puolustajalle. Hän ei ole myöskään kasvanut viime vuosina, eikä hän ole kovinkaan fyysinen pelaaja, Pronman kertoo.
Pronman uskoo, että Kiviharju ei kuule nimeään kahdella ensimmäisellä kierroksella.
– Hän näytti hyvältä pelaajalta 15-16-vuotiaana, mutta tämän pelaajan varaaminen ensimmäisellä kahdella kierroksella on äärimmäisen riskialtista, koska hänellä täytyisi olla eliittitason hyökkäyspään kyvyt päästäkseen NHL:ään. Hän muistuttaa paljon Scott Perunovichia, jolla oli loistava yliopistoura, mutta hänestä tuli kolmosparin mies St. Louis Bluesissa.
The Athletic -sivuston toinen asiantuntija Scott Wheeler pitää nuorta suomalaista hieman korkeammassa arvossa.
– Pienikokoisilla puolustajilla on nykypäivänä vaikeaa päästä NHL:ään. Pelaajatarkkailijat keskittyvät etsimään pitkiä ja hyvin luistelevia pelaajia. Kiviharju on pienikokoionen ja hänen suoraluistelunsa on ongelma. Hän ei vaikuta 1-kierroksen varaukselta. Se mihin pelaajatarkkailijat hänet lopulta arvioivat riippuu täysin siitä, miten paljon he uskovat Kiviharjun peliälyyn. Uskon, että hänestä tulee lopulta NHL-pelaaja älykkyytensä ansiosta, joten poimisin hänet aikaisin toisella kierroksella, Wheeler kertoo.
NHL:n varaustilaisuus järjestetään kesäkuun 29. päivä Vegasissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio