Patrik Bartosak sai taas kenkää – ei suostunut noudattamaan sopimuksen ehtoja
Patrik Bartosak on saanut kenkää Slovakian pääsarjassa pelaavan HK Spisska Nova Vesin joukkueesta. Tshekkivahdin visiitti seurassa jäi lyhyeksi, sillä hän ei ehtinyt pelaamaan otteluakaan joukkueessa.
Tiedotteessaan slovakialaisseura kertoi, miksi Bartosak sai kenkää ja perusteli, miksi ylipäätään hankki kohuvahdin.
– Kaiken saatavilla olevan tiedon pohjalta päätimme antaa hänelle mahdollisuuden palata ammattilaisurheiluun tiukkojen ehtojen alla, jotka eivät vaarantaisi seuran hyvää nimeä, jota olemme rakentaneet pitkän aikaa, HK Spisska Nova Ves kertoo.
– Valitettavasti sen jälkeen, kun hän saapui Spisska Nova Vesiin, Patrik kieltäytyi terveystarkastuksesta, joka oli yhtenä ehtona hänen sopimukselleen. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin purkaa hänen sopimuksensa.
Patrik Bartosak sai aiemmin tällä kaudella lähtöpassit tshekkiläisen Mountfield HK:n riveistä, kun tshekkivahti jätti tulematta seuran harjoituksiin. Tshekkiläismedian mukaan Bartosak oli edellisenä päivänä ajanut auto alkoholin vaikutuksen alaisena ja aiheuttanut kolarin.
Bartosak on nähty Liigassa kolmella eri kaudella. Suomessa hän on edustanut aina Pelicansia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta