Kärpät purki Nuorten Leijonien ykkösvahdin sopimuksen – uusi osoite löytyi Liigasta!
Kärpät on purkanut maalivahti Niklas Kokon, 19, pelaajasopimuksen. Hetkeä myöhemmin Pelicans tiedotti tehneensä Kokon kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Kokko on Seattle Krakenin sopimuspelaaja, joten hän siirtyy Pelicansiin loppukauden lainasopimuksella.
Kokko pelasi kuluvalla kaudella Kärpissä kymmenen ottelua torjuntaprosentilla 90,6%. Kärppien maalivahtiosastolle alkoi tulla tungosta, sillä seura teki hiljattain Tomi Karhusen kanssa loppukauden sopimuksen. Veskariosastolta löytyy myös Niclas Westerholm.
Pelicansille tuli sen sijaan tarve uudelle veskarille, kun Jasper Patrikainen loukkaantui ja on 6-8 viikkoa sivussa. Vuodenvaihteessa joukkue hankki maalilleen ruotsalaisen Johan Gustafssonin.
– Hienoa, että saadaan nuori pelaaja kehittymään Lahteen ja on myös hienoa, että saatiin asiat nopeasti sovittua ja Kokko liittymään joukkueeseemme paikkaamaan loukkaantumistilannettamme. Nuoresta iästään huolimatta Kokko on näyttänyt vakuuttavia otteita kaukaloissa, joista kertoo myös pelaajan kanssa aiemmin solmittu NHL-sopimus, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoo seuran tiedotteessa.
Kokko on Seattle Krakenin 2. kierroksen varaus (#58) kesältä 2022. Hän teki seuran kanssa NHL-tulokassopimuksen viime keväänä ja jatkoi alkukauden ajan Kärpissä lainalla.
Kokko edusti hiljattain päättyneissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Nuoria Leijonia. Hän toimi joukkueen ykkösvahtina pelaten viisi ottelua torjuntaprosentilla 87,0%.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
