NHL:n kärkivaraus joutuu lopettamaan peliuransa 30-vuotiaana – ”Tämä on kivulias päätös”
NHL:ssä 10 kautta pelannut hyökkääjä Sven Bärtschi, 30, lopettaa peliuransa. Sveitsiläinen kertoo päätöksestään NHL Alumnin sivuilla.
Bärtschi edusti NHL-urallaan Calgary Flamesia, Vancouver Canucksia sekä viimeisimpänä kaudella 2021-22 Vegas Golden Knightsia. Hän pelasi yhteensä 292 ottelua tehden niissä pisteet 66+72=138.
Sveitsin pääsarjassa Bernin riveissä viime kaudella pelannut hyökkääjä kertoo lopettavansa terveyssyiden takia.
– Tänään ilmoitan, että joudun lopettamaan ammattilaisjääkiekkoilijan urani sekavin fiiliksin. Tämä on kivulias päätös. Jääkiekko vaatii urheiluna vartalolta kaiken. Kuten usean muullakin pelaajalla, lukuisat loukkaantumiset ovat ottaneet minunkin kohdalla veronsa. Kuukausien harjoittelun jälkeen tajusin, ettei kroppani pääse vaaditulle tasolle. En voisi koskaan pelata ellen ole sataprosenttisessa kunnossa, Bärtschi kertoo NHL Alumnin tiedotteessa.
Bärtschi on Calgary Flamesin 1. kierroksen (13.) varaus vuodelta 2011. Hän pelasi Flamesissä neljä kautta, jonka jälkeen hänen matkansa jatkui kuudeksi kaudeksi Vancouveriin. Canucksista taitava sveitsiläinen siirtyi Golden Knightsiin, jossa peliaikaa tuli lähinnä AHL:n puolella.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio