Suomen pelien katsomotoiminta jaksaa puhuttaa – ulkomaalaispelaajalta piikki: ”Näyttää todella hienolta”
Suomen niin sanottu Onninen-katsomo, ja yleisön ympärillä muutenkin pyörivät aiheet ovat puhuttaneet myös Tampereen ja Riikan MM-kisoissa.
Niin sanotuilla Onninen-faneilla on sinivalkoiset paidat – kuten Leijonillakin. Pelipaidalle tyypillisellä sukunimen kohdalla paidoissa lukee Onninen.
Nämä, eivätkä oikein muutkaan suomalaiset ole pitäneet ihan hirvittävän kovaa meteliä MM-kisoissa, toisin kuin vaikka unkarilaiset fanit. He laulavat ja mölyävät pelistä toiseen, oli tilanne mikä hyvänsä.
Näyttää, että suomalaiset istuvat ja möllöttävät paikallaan, varsinkin niin sanotut Onninen-fanit. Voihan se tietysti olla, että rauhassa oleminen korostuu, kun samannäköisiä faneja on vieri vieressä tiiviisti.
Oli miten oli, aihe on ollut sosiaalisessa mediassa kuuma.
Unkarilaispelaaja Roland Kiss antoi oman näkemyksensä suomalaisfaneista yleisesti. Se poikkeaa yleisestä massasta.
– Suomalaiset fanit ovat mahtavia, kaikilla on valkoinen pelipaita päällä, se näyttää todella hienolta, unkarilaista Erste Ligaa DVTK Jegesmedvekissä pelaava pakki sanoi Suomen Jääkiekkoliiton nettisivuilla perjantaina.
Paljon kohutusta Onnisen katsomosta näet kuvan täältä.
Onninen-yhtiö on järjestänyt ja järjestää Ilta-Sanomien mukaan Tampereella messuja niiden keskittyessä sähköalaan ja LVI-puoleen. Yhtiö on ostanut Suomen kuuteen ensimmäiseen peliin satoja lippuja.
Jokaisen messupäivän päätteeksi asiakkaat ja tavarantoimittajat vierailevat Suomen pelissä.
Vuonna 1913 perustetun ja tukkukauppaa harjoittavan Onninen Oy:n pääasialliset toimialat ovat LVI-materiaalit ja LVI-tarvikkeet.
Uutista päivitetty lauantaina 20.5. kello 15.21: Onninen Oy on perustettu vuonna 1913, eikä 1996, kuten jutussa aiemmin väitettiin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Risto Dufva palaa päävalmentajaksi
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt
- Liigan pudotuspeliennakko – JYP & Pelicans: Voittaako sitkeys vai yksilötaito?
- Toimittaja: Kiekko-Espoo menettää tehopuolustajansa NHL:ään
- Kultaleijonan lähtö varmistui Sveitsissä – palaamassa Liigaan
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Olli Jokinen: ”Ei missään nimessä ole mitään näyttämisen halua median suuntaan”
- Sapettavatko tyhjennysmyynnit? Nyt puhuvat Liiga-valmentajat: ”Kyllähän se väärin on”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- NHL: iso Venäjä-linjaus!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona