MTV Urheilu: Leijonat-legendalla näpit pelissä MM-kisojen jymypaukun taustalla: ”Tämä on jäätävää”
MM-kisojen puolivälierissä nähtiin torstaina valtaisa yllätys, kun Latvia eteni neljän parhaan joukkoon kukistamalla Ruotsin numeroin 3-1. Voiton myötä Latvia pelaa ensimmäistä kertaa MM-kisahistoriansa aikana välierissä.
Latvian valmennustiimissä on mukana myöskin suomalaista osaamista. Leijonien legenda Petteri Nummelin toimii nimittäin Latvian apuvalmentajana ensimmäistä vuottaan ja on heti ollut omalla panoksellaan johdattamassa Latviaa kohti suurta sensaatiota.
– Aivan jäätävä fiilis tällä hetkellä. Turnaus jatkuu. Paljon olen saanut jääkiekosta, mutta en välttämättä montaa kertaa ole tällaista fiilistä saanut kuin tänään. Olihan tämä aivan jäätävä karnevaali. Tämmöistä jääkiekon kuuluu ollakin, onnellinen Nummelin totesi MTV Urheilulle Ruotsi-voiton jälkeen.
Latvian kova temppu on saanut myöskin koko kansan luonnollisesti onnesta sekaisin.
– Heistä näkee, kuinka paljon tämä merkitsee heille ja koko maalle. Ei tässä puhuta enää pelkästään jääkiekosta, vaan tämä menee isompiin asioihin. Vaikka tämä on vain jääkiekkoa, tämä on niin suuri juttu. Nämä eivät ole koskaan olleet tuolla (välierissä), Nummelin totesi.
MM-turnaus ei lähtenyt Latvialta kovinkaan kummoisesti käyntiin, kun se hävisi Kanadalle ja Slovakialle heti kättelyssä. Tuon jälkeen joukkue onkin kääntänyt kurssinsa totaalisesti ja parhaillaan se viilettää kuuden ottelun voittoputkessa, jonka aikana jalkoihin ovat jääneet Ruotsin lisäksi myös muun muassa Tshekki ja Sveitsi.
– Se tekee urheilusta niin mahtavan. Nyt olemme me ja Saksa neljän joukossa. Onhan tämä nyt ihan jäätävää. Jos joku olisi kysynyt, laitatko rahaa pantiksi, että olette neljän joukossa, en varmasti olisi laittanut. Nyt ollaan. Tämä on jäätävää, Nummelin hekumoi.
Välieräottelussa Latvia kohtaa Kanadan Tampereella pelattavassa ottelussa lauantaina. Nummelin tietää, että joukkue saa valtavan tukijoukon taakseen isoon otteluun.
– Kyllä mä luulen, että joka ikinen laiva ja lento on varattu täysin loppuun. Täältä lähtee satavarmasti niin paljon ihmisiä kuin pystyy. Jos he eivät pääse halliin sisään, he tekevät jonkun studion jonnekin, Nummelin vakuuttaa.
Nummelin pelasi aikanaan omalla urallaan peräti 15 kertaa MM-kisoissa Leijonien paidassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sebastian Aho loisti sankarina NHL:ssä – iski komean voittomaalin
- AL: Tappara aikoo valittaa Rikard Grönborgin rangaistuksesta – toimitusjohtajalta suorat sanat
- Jukurien tyhjennys jatkuu: varakapteeni lähtee – uusi seura selvisi nopeasti!
- IL: HIFK värväsi Kiekko-Espoon hyökkääjän riveihinsä!
- Liigan kurinpito jyrähti: Rikard Grönborgille toimitsijakieltoa ja Tapparalle sakot!
- Jukurien tehopuolustaja lähtee – tässä uusi seura!
- IS: HIFK valmisteli järisyttävää hankintaa Liigassa – rahat eivät riittäneet
- Jymysiirto: Alberts Smits löysi uuden joukkueen!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”
- Jukureiden tyhjennysmyynti jatkuu! Nyt lähtee pakkivahvistus