Hirmutehot takonut tutkapari siirtyy NHL:ään – Suomen MM-kisoissa jälleen yhdessä?
Harvardin yliopiston supertähdet Matt Coronato, 20, ja Sean Farrell, 21, siirtyvät loppukaudeksi NHL:ään. Harvardin kausi päättyi viime viikolla NCAA:n pudotuspelien ensimmäiseen kierrokseen.
Coronato allekirjoitti sunnuntaina tulokassopimuksen Calgary Flamesin kanssa ja Farrell Montreal Canadiensin kanssa. Huippulupaavat hyökkääjät liittyvät NHL-joukkueidensa mukaan jo tällä viikolla.
Jäätävästä laukauksesta tunnettu Coronato on Flamesin vuoden 2021 ykköskierroksen (13.) varaus. 178-senttinen laitahyökkääjä paukutti tällä kaudella NCAA:ssa 34 ottelussa 20 maalia ja 36 tehopistettä.
Farrell puolestaan on Canadiensin kesän 2020 neljännen kierroksen (124.) varaus. Juonikas ja hyvin liikkuva hyökkääjä mätti tällä kaudella yliopistosarjassa 34 ottelussa hurjat 20 maalia ja 53 tehopistettä. Farrell on ehdolla NCAA:n parhaalle pelaajalle jaettavaan Hobey Baker -palkintoon.
Jälleennäkeminen Suomessa?
Sekä Canadiensin että Flamesin kaudet ovat nykymenolla päättymässä runkosarjaan. Näin ollen Coronato ja Farrell olisivat mahdollisesti Yhdysvaltojen maajoukkueen käytettävissä toukokuussa Suomessa ja Latviassa pelattavissa MM-kisoissa.
Yhdysvallat tunnetusti ottaa mielellään MM-kisoihin nuoria yliopistosarjan huippupelaajia. Siitä osoituksena oli Farrellin valitseminen jo viime kevään Suomen MM-kisoihin. Canadiensin suurlupaus ei jäänyt MM-kisoissa vain sivustaseuraajan rooliin, sillä hän pelasi kaikki Yhdysvaltojen kymmenen ottelua ja kirjasi tehopisteet 2+4=6.
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Kultaleijona rajun ryöpytyksen kohteena Sveitsissä – toimittajalta murska-arvio
- JYP rysäytti merkittävän sopimusuutisen – pitkäaikainen luottomies jatkaa seurassa
- Kärpät kiinnitti lupaavan puolustajan pitkällä sopimuksella – latasi kovan tavoitteen!
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Aitio: Liigan kärkiseuran valmentajan pätevyys tyrmättiin – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”