John Tortorella teki 50 miljoonan dollarin NHL-tähdelle tylyn tempun – ”Heräsin maanantaina tekstiviestiin”
Philadelphia Flyersin suorapuheinen päävalmentaja John Tortorella astui perjantaina lehdistön eteen perustelemaan kärkipuolustaja Travis Sanheimin jättämistä katsomoon alkuviikon Calgary Flames -ottelussa.
Flames-kamppailulla olisi ollut erityinen merkitys 26-vuotiaalle Sanheimille, joka on kotoisin Calgarysta. Viime lokakuussa 50 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen tehnyt puolustaja oli jopa kerennyt kutsua perheensä paikalle katsomaan ottelua, jossa hän ei lopulta pelannut.
Sanheimin mukaan hänelle ilmoitettiin hyllytyksestä tekstiviestillä. Päätöstä ei perusteltu ollenkaan.
– Heräsin maanantaina tekstiviestiin, jossa kerrottiin etten pelaa. Siinäpä se, Sanheim sanoi lyhyesti perjantaina Inquirer-lehden toimittaja Giana Hanin mukaan.
Perjantaina äreän oloisena lehdistön eteen astunut Tortorella ei sen suuremmin tuntenut sympatiaa Sanheimia kohtaan.
– En tiennyt siitä. Olisiko se vaikuttanut päätökseeni? Ei, Tortorella tuhahti, kun hänelle kerrottiin Sanheimin perheestä.
– Jos tämä loukkaa suhdettamme tai tunteita, niin sitten en olisi varma siitä pelaajasta, hän jatkoi.
Sitä ei voi kiistää, etteikö Sanheimin kausi olisi mennyt tähän mennessä alakanttiin. Kanadalainen on tehnyt 58 ottelussa neljä maalia ja 16 tehopistettä.
Sanheim on Flyersin kokoonpanossa Suomen aikaan lauantain vastaisena yönä, kun joukkue kohtaa New Jersey Devilsin.
- Olli Jokinen vaikeni – Liiga-konkari paljastaa podcastissa, mitä HIFK:ssa tapahtui
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Daniel Mäkiaholle tyly uutinen – Leijonien ketjut julki!
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Kärpät yrittää kaapata Liiga-seuran tehomiehen – paluu Ouluun houkuttelee!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- NHL:n monivuotinen tähtihyökkääjä teki valintansa – loikkaa Venäjälle!
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!