Tuleeko murheita lisää? Vaikean kauden pelannut suomalaistähti menetti tutkaparinsa Liigaan – ”Oli pitkä pisteetön jakso, jolloin menetin itseluottamukseni”
Kuluva kausi on ollut keuruulaistaustaiselle Oula Palveelle vaikeahko jääkiekon Ruotsin pääsarja SHL:ssä.
Hän iski viime kaudella 50 runkosarjan ottelussa joukkueensa tehokkaimmaksi pistein 11+24=35, tällä kaudella 35 matsissa oli syntynyt ennen viikonloppua vaisuhkot pisteet 5+8=13.
Palve on iskenyt urallaan esimerkiksi Liigassa parhaimmillaan 51 pinnaa, joten nykyinen tahti on hänen odotetulle tasolle eittämättä vaisu.
Viikonloppuun lähdettäessä Brynäs puolestaan oli sarjassa neljänneksi viimeisenä. Palve puhui kaudesta taannoin Hockeysverigen haastattelussa kiertelemättä.
– Itseluottamus on ja ei ole ollut ongelma aiemmin. Tämä on ollut mielenkiintoinen kausi kieltämättä. Oli pitkä pisteetön jakso, jolloin menetin itseluottamukseni, Palve sanoi haastattelussa, joka julkaistiin ruotsalaismediassa viime viikolla.
– Sitten menetin roolini joukkueessa ja jouduin selvittämään sen, että ”mihin kuulun nyt?” Meillä on monia hyviä pelaajia joukkueessa, enkä itse kyennyt tuottamaan tulosta.
Palve sanoi, että joskus on hyvä käydä läpi vaikeampia aikoja.
– Ei vain jääkiekon, vaan myös luonteen kannalta. Nyt olen pelannut paremmin ja olen ollut oma itseni.
Toki suomalaisella on ollut myös parempia aikoja kauden sisällä. Esimerkiksi vuodenvaihteen paikkeilla hän iski kuuteen peliin seitsemän (3+4) pinnaa rinnallaan Kevin Roy. Roy, joka lähti äskettäin vaihtaen Brynäsin HIFK:hon.
– Pelasimme muutaman ottelun yhdessä, hän on hyvä pelaaja. Mutta meillä on jengissä paljon terveitä hyökkääjiä, joten ymmärrän päätöksen. Olen varma, että nyt jokin muu joukkue hyötyy hänestä.
– Piste tai maali voi aloittaa lumipalloefektin. Noista voi saada itseluottamusta ja yhtäkkiä asiat tuntuvatkin toimivan. Viime aikoina hommat ovat toimineet.
Joukkueeseen toki jäi muita tähtinimiä, kuten suomalaisen esille nostamat Johan Larsson ja Hannes Björninen.
– Hanneksen ympärille rakennetaan, Larsson on todella hyvä. Roolini on muuttunut hieman. Viime kaudella oli vakaa huippupelaaja, nyt Björninen ja Larsson ovat olleet ”päähevosia”.
Larsson toimi Brynäsin ykkössentterinä edellisessä matsissa, suomalainen olympiavoittaja Björninen pelasi nelossentterinä.
Brynäsin kausi jatkuu vasta ensi torstaina Timrå-ottelulla. Palveen poppoo keikkui SHL:ssä tähän viikonloppuun lähdettäessä viiden pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta ja seitsemän pinnan päässä viimeisestä suorasta puolivälieriin oikeuttavasta sijasta.
– Haluamme aloittaa ponnistellut kohti pudotuspelipaikkoja.
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Connor McDavid pisti NHL-historiaa uusiksi – Wayne Gretzky jäi taakse
- NHL:ssä iso pelaajakauppa – Nashville nappasi entisen superlupauksen
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Kultaleijona rajun ryöpytyksen kohteena Sveitsissä – toimittajalta murska-arvio
- JYP rysäytti merkittävän sopimusuutisen – pitkäaikainen luottomies jatkaa seurassa
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!