Tshekki on napannut paikan alle 20-vuotiaiden MM-kisojen finaalista. Se kaatoi välieräottelussa Ruotsin lukemin 2-1 jatkoajan jälkeen.

Ottelun avausmaalin viimeisteli Ruotsin Ludvig Jansson toisen erän alussa. Sen jälkeen seuraavaa maalia saatiinkin odottaa aina varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille saakka, kunnes Tshekki käänsi pelin nimiinsä dramaattisella tyylillä.

Ensin David Jiricek iski pelin tasoihin vain 39 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kamppailu eteni jatkoajalle, jota ehdittiin pelaamaan yhdeksän minuuttia ja kymmenen sekuntia, kunnes Jiri Kulich ratkaisi voiton Tshekille.

Turnauksen finaalissa Tshekki kohtaa Kanadan, joka kukisti omassa välierässään Yhdysvallat numeroin 6-2. Ruotsi ja Yhdysvallat nähdään puolestaan pronssiottelussa.