Taas tehoille – voittomaalin iskenyt Juuso Pärssinen teki NHL-historiaa, Juuse Saros tilastokärkenä täysin omilla luvuilla
Nashville Predators kaatoi Calgary Flamesin jääkiekon NHL:ssä tiistain vastaisena yönä 2-1, kiitos hyökkääjä Juuso Pärssisen ja maalivahti Juuse Saroksen.
Ensiksi mainittu osui 14. peliminuutilla iskien kauden ja samalla uransa viidennen maalin. Tuo häkki kasvatti suomalaishyökkääjän pisteputken seitsemään otteluun, jonka aikana hän on takonut saldon 2+7=9.
Pisteputki on historiallisen pitkä, eli tulokkaiden jaetusti pisin Predsissä koskaan. Filip Forsberg pystyi myös seitsemään kaudella 2014-15 takoen tuohon pelimäärään tuolloin peräti 13 (7+6) pinnaa.
Pärssisen tämän vuoden pinnat, eli nuo 2+7=9 ovat tulokkaiden pörssissä kalenterivuoden 2023 aikana toiseksi eniten Seattle Krakenin Matty Beniersin (6+5=11) jälkeen, koko kauden saldo on 29 pelatussa matsissa 5+13=18.
Suomalaisvahti Saros puolestaan joutui hämmästyttävään kiekkosateeseen taas kerran – nyt tilille tuli 38 torjuntaa, joista peräti 21 ottelun kolmoserässä.
Saroksen torjuntamäärät ovat olleet huimia läpi kauden. Ottelukohtaisesti aiemmin on kirjattu esimerkiksi sellaisia lukemia kuin 38, 64, 43, 37, 39, 36, 42 ja niin edelleen.
Suomalainen on täysin omilla luvuillaan, eli ainoa yli tuhannen torjunnan vahti NHL:ssä.
Pärssinen valittiin tiistaiyönä pelatun matsin ykköstähdeksi ja Saros kakkostähdeksi. Nashville on keskisessä divisioonassa kuudentena, esimerkiksi kuusi pinnaa kolmossijaa perässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Jokereiden päävalmentaja Tomek Valtonen pahoittelee asiatonta käytöstään: ”Mitä eilen pelin jälkeen tapahtui…”
- Naisleijonien ketjut Yhdysvaltoja vastaan julki!
- NHL-supertähti lähtee olympialaisiin karmeassa kunnossa – raju kuva julki
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
