NHL-legenda valottaa 25 vuotta vanhaa mysteeriä – oli kuolla jäälle: ”Osui minua suoraan sydämeen”
Vuonna 1998 Chris Pronger romahti jäälle pudotuspeliottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan. Hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, mutta seuraavassa ottelussa puolustajajärkäle oli taas kokoonpanossa.
Nyt 27 vuotta myöhemmin Pronger viimein kertoo, mitä hänelle tapahtui. Kyse oli paljon vakavammasta asiasta kuin moni olisi koskaan osannut arvata.
– Pelasin 18 vuotta NHL:ssä. Voitin MVP-palkinnon, Stanley Cupin ja kaksi olympiamitalia. Mutta vuonna 1998 melkein kuolin jäälle, Pronger kertoo.
– Blokkasin laukauksen, joka osui minua suoraan sydämen kohdalle. Suljin kiekon nopeasti, että saisin pelikatkon. Minuun pisti ja minulla oli vaikeaa saada henkeä.
Prongerin tila heikkeni nopeasti.
– Menetin tajuntani, kun olin vielä jäällä, mutta ennen pyörtymistäni pystyin nousemaan ylös ja haparoimaan pari askelta. Kun huoltaja pääsi luokseni, silmäni olivat pyörähtäneet taaksepäin ja huuleni muuttuivat sinisiksi, Pronger kertoo.
Prongerilta leikattiin pelipaita päältään, ja huoltaja yritti epätoivoisesti iskeä Prongerin sydäntä uudelleen käyntiin. Pulssia ei löytynyt. Hoitohenkilökunta oli juuri aloittamassa elvyttämistä, kun puolustaja tuli tajuihinsa ja haukkoi henkeä.
Sairaalassa Pronger sai kuulla kärsineensä iskusta sydänalaan (commotio cordis), ja hän oli ainoa urheilija, joka oli selvinnyt vastaavasta hengissä. Ylipäätään Pronger oli yksi neljästä ihmisestä, joka oli selvinnyt iskusta sydänalaan hengissä vuoden 1998 tietojen mukaan.
Pronger pelasi vielä pitkän uran onnettomuuden jälkeen. Hän jäi lopulta eläkkeelle vuonna 2012.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Nyt tuli paljastus – Patrik Laine meinattiin kaupata verivihollisen riveihin NHL:ssä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä