Suomalaispelaajan tilastoissa uskomaton yksityiskohta NHL:n rajussa selkäsaunassa – keikkuu nyt yksin joukkueensa pörssikärkenä
Torstain vastainen yö oli vaikea St. Louis Bluesille NHL:ssä, kun joukkue otti pataan Buffalo Sabresilta selvin 2-6-numeroin.
Tulos tiesi luonnollisesti sitä, että usean Blues-pelaajan henkilökohtaiset perustilastot painuivat kurjiin lukemiin. Esimerkiksi hyökkääjistä kahdeksan pelaajan tehotilasto painui miinukselle, pakeista saman kohtalon koki neljä pelaajaa.
Yksi miinukset vastaavasti välttänyt oli puolustaja Niko Mikkola, joka sai jollain ihmeellä tehotilastoon tulokseen nähden komean lukeman +1. Mikkola luuti pelissä reilut 17 minuuttia.
Suomalaisella taitaa pyyhkiä henkilökohtaisesti hyvin. Hän on joukkueensa tehotilaston yksinäinen kärkinimi lukemalla +8.
– Olen nauttinut isojen minuuttien pelaamisesta. Minusta tuntuu jokaisessa pelissä itsevarmalta, kun valmennukselta tulee luottoa. Minusta tuntuu varmemmalta kuin aiemmin. Yritän vain pelata viisaasti, Mikkola sanoi NHL:n nettisivujen mukaan.
Mistä moinen positiivinen vire?
– Yritän pelata yksinkertaisesti. Kesällä työstin pieniä juttuja, mitä teen myös harjoitusten jälkeen, ja yhtenä kehityskohtana on ollut kiekon nopeampi liikuttaminen.
Taannoin Mikkola sai ansaitun luottamuslauseen, kun hän pelasi Colorado Avalanchesta irronneessa 3-2-voitossa pelin loppuhetkillä peräti kolmen miehen alivoimalla.
Blues-pelaajista jäähyllä olivat samanaikaisesti Justin Faulk ja Pavel Buhnevitsh, ja samalla Avsin maali möllötti tyhjänä.
– Se oli yksi osoitus luottamuksen kasvusta. Ottelun loppu oli hullu, kolmella kuutta vastaan pelaaminen on kovaa. Siinä vain toivoo, että maalivahti tekee tarvittavat torjunnat ja itse pystyy korjaamaan paluukiekot ulos alueelta. Silloin kaikki meni suunnitelmien mukaan.
Blues on kerännyt pisteitä läntisen konferenssin joukkueista kahdeksanneksi eniten. Pistepussi näyttää 20 pinnaa 19 pelatun matsin jälkeen.
LUE MYÖS:
Liigassa käynyt pelaaja kolattiin NHL:ssä rajusti – suomalaispakki hermostui ja otti kovan tappelun
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carolina viritteli isoa kaappausta NHL:ssä – tästä syystä tähtivahdin siirto kariutui
- TPS kiinnitti NHL:ään varatun lupauksen: ”Paljon potentiaalia”
- Lassi Lehtisen sopimus purettiin – uusi osoite selvisi välittömästi!
- Lähde: Tämä Edmonton-pelaaja on Mike Babcockin äänekkäin tukija
- Kärpät teki kovan siirtoliikkeen – kokenut maajoukkuehyökkääjä haaviin
- Uusi joukkue – Eero Elo teki yllätysratkaisun!
- Benjamin Rautiainen teki ison paljastuksen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Paljastus: tästä syystä Detroitin supertähti jätti siirtopyynnön
- Ässät kiinnitti luottomiehensä – SHL-konkarille jatkosopimus
- John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!