IS: Liiga-seurassa kuohuu – päävalmentajalta lipsahti kiusallinen viesti pelaajien Whatsapp-ryhmään

Liigan sarjataulukon viimeiselle sijalle valahtaneen Lappeenrannan SaiPan kulisseissa kuohuu. Ilta-Sanomat uutisoi päävalmentaja Pekka Virran kiusallisesta mokasta, joka on nyt lipsunut julkisuuteen.
Ilta-Sanomien mukaan Virta oli lähettänyt 30.9. 1-4-tappioon päättyneen TPS-ottelun jälkeen vahingossa pelaajien Whatsapp-ryhmään viestin, jossa joitain pelaajia kritisoitiin. Viestin oli alun perin tarkoitus mennä valmentajien omaan ryhmään. Viesti oli poistettu pelaajien ryhmästä kahdessa minuutissa, mutta tieto siitä levisi silti kuvakaappausten avulla.
Virta itse kiistää haukkuneensa pelaajiaan.
– No ei mitenkään sillä tavalla. Enemmän se varmaan yllätti pelaajia, että se viesti otettiin pois. Viestissä oli arvio siitä, miten pelaajat ovat pelanneet, keitä pelaajia otetaan ja keitä ei oteta pois kokoonpanosta. Kyse ei ollut siitä, että olisin lähettänyt pelaajille viestin, missä olisin haukkunut heitä. Ei missään tapauksessa. Minusta se on väärin, että tätä yritetään vääristää niin, että olisin haukkunut pelaajia. Se ei pidä paikkansa, Virta sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.
Virtaa hämmentää se, että tapaus oli ylipäätään vuotanut julkisuuteen.
– Tämä tuli ihan puskista. Tämä mua tietenkin kiinnostaa, että kuka tästä on ottanut yhteyttä Ilta-Sanomiin. En tiedä kuka tässä oikein haluaa savustaa minua ulos tai mustamaalata. Olisi mielenkiintoista tietää, kenellä on sellainen agenda, Virta sanoo.
SaiPan esitykset eivät ole parantuneet kiusallisen viestiepisodin jälkeen. Lappeenrantalaisseura on hävinnyt tässä kuussa kaikki pelaamansa kolme ottelua.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olli Jokiselta suoraa tekstiä HIFK:sta: ”Erittäin paljon vaikeuksia”
- NHL-valmentaja auto-onnettomuudessa – ajoi päihtyneenä kolme lasta kyydissään
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!